Tappakaa Carter (vuoden 1971 elokuva)
Mike Hodgesin ohjaama rikoselokuva vuodelta 1971
Tappakaa Carter (Get Carter) on vuonna 1971 ensi-iltansa saanut rikoselokuva, jonka on ohjannut Mike Hodges. Elokuvan pääosaa, Jack Carteria, näyttelee Michael Caine. Elokuva pohjautuu Ted Lewisin romaaniin Jack’s Return Home vuodelta 1970.[1]
Tappakaa Carter | |
---|---|
Get Carter | |
![]() |
|
Ohjaaja | Mike Hodges |
Käsikirjoittaja |
|
Tuottaja | Michael Klinger |
Säveltäjä | Roy Budd |
Kuvaaja | Wolfgang Suschitzky |
Leikkaaja | John Trumper |
Tuotantosuunnittelija | Assheton Gorton |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdistynyt kuningaskunta |
Tuotantoyhtiö | Metro-Goldwyn-Mayer |
Levittäjä | Metro-Goldwyn-Mayer |
Ensi-ilta |
|
Kesto | 112 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Vuonna 1999 British Film Instituten kyselyssä Tappakaa Carter äänestettiin kaikkien aikojen 16. parhaaksi brittielokuvaksi. Vastaajina oli tuhat Ison-Britannian elokuva- ja televisioammattilaista.[2] The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.[3] The Guardianin 25 parhaan rikoselokuvan listauksessa elokuva pääsi sijalle 7.[4]
Elokuvasta on tehty uudelleenfilmatisointi vuonna 2000.
Lähteet
muokkaa- ↑ Décharné, Max: Ted Lewis: the great British crime writer you’ve never heard of The Spectator. 18.11.2011. Viitattu 12.9.2018. (englanniksi)
- ↑ Entertainment Best 100 British films – full list (Lista vuosisadan sadasta parhaasta brittiläisestä elokuvasta. Lista on laadittu British Film Instituten valitsemien tuhannen elokuvateollisuuden asiantuntiajan kanssa.) BBC Online. 23.9.1999. Viitattu 27.7.2016. (englanniksi)
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)
- ↑ Hann, Michael: Get Carter: No 7 best crime film of all time The Guardian. 17.10.2011. Viitattu 27.12.2017. (englanniksi)