Tampereen Ylioppilasteatteri

Tampereen Ylioppilasteatteri ry on Tampereella vuodesta 1960 toiminut harrastajateatteri. Teatteri tuottaa vuosittain neljästä kuuteen isompaa ensi-iltaa. Se järjestää myös tapahtumia, pienoisesityksiä ja vierailutoimintaa. Teatteri ei ole nimestään huolimatta hallinnollisessa yhteydessä yliopistoon tai ylioppilaskuntaan. Teatteri syntyi Tampereelle kuitenkin yliopiston draamastudion (nyk. teatterin ja draaman tutkimus) kupeeseen. Kun Yhteiskunnallinen korkeakoulu muutti Tampereelle, myös opiskelijateatterille tuli tarve.

Draamastudion pitkäaikainen johtaja Kari Salosaari oli Tampereen Ylioppilasteatterin perustajia. Hän sovelsi Helsingissä jo useita vuosia toimineen Ylioppilasteatterin sääntöjä uuden yhdistyksen säännöiksi.

1960-luvun alussa perustettiin ylioppilasteattereita myös muualle. Tällä hetkellä ylioppilasteattereita on kaikissa yliopistokaupungeissa.

Ylioppilasteattereita kutsutaan ytimekkäämmin kirjainyhdistelmällä YT.

Ylioppilasteatterit harjoittavat yhteistoiminta oman liiton, Ylioppilasteatteriliitto SYTY:n, kautta. Liiton tärkein tarkoitus on järjestää vuosittaiset Ylioppilasteatterifestivaalit. Järjestelyvuoro kiertää jäsenteattereiden kesken. Lisäksi liitto järjestää tapaamisia ja koulutusta.

Tampereen Ylioppilasteatteri on toiminut vuodesta 1998 lähtien entisessä elokuvateatteri Ilveksessä osoitteessa Itsenäisyydenkatu 12-14. Aiemmin TaYT on toiminut muun muassa toimintakeskus Vuoltsun talossa.

Tampereen Ylioppilasteatteri järjestää vuosittain syyskauden alussa pääsykokeet, joilla valitaan uusia jäseniä. Pääsykokeissa arvioidaan hakijan yhteistyö- ja ilmaisukykyä. Hakijoilta ei edellytetä ylioppilastutkintoa, ainoa vaatimus on 18 vuoden ikä. Vuosittain teatteri ottaa noin kaksikymmentä uutta jäsentä, joista noin puolet näyttelijäjäseniä. Teatterin monialaisiin tehtäviin pääsee käsiksi myös yksittäisten produktioiden kautta.

Aiheesta muualla

muokkaa