Talouselvytys tarkoittaa pyrkimystä lisätä kansantalouden kysyntää (kulutusta tai investointeja), yleensä taantuman tai laman kääntämiseksi nousuun.

Taloustieteen vallitsevan uusklassisen katsannon mukaan keskeistä on riittävän alhainen rahan korko. Tällöin vähemmänkin tuottavat investoinnit muuttuvat kannattaviksi, kun niihin saa lainarahaa mainittua tuottoa alemmalla korolla. Siten yritysten ja ihmisten kannattaa investoida enemmän. Ks. rahapolitiikka.

Keynesiläiset korostavat finanssipoliittista elvytystä, jossa pienennetään julkisen talouden ylijäämää tai kasvatetaan sen alijäämää, siis esimerkiksi valtio ottaa velkaa. Tämä tehdään yleensä keventämällä verotusta ja/tai lisäämällä julkisia menoja, esimerkiksi julkisia investointeja, julkista kulutusta ja tulonsiirtoja, mm. tukiaisia ja sosiaaliturvaa. Tällaisia tukiaisia voivat olla myös pelastuspaketit kaatumassa oleville yrityksille, esimerkiksi useiden autotehtaiden pelastuspaketit vuosien 2008–2009 finanssikriisissä Yhdysvalloissa.

Argumentteja elvytystä vastaan muokkaa

Kuuluisan taloustieteilijän Joseph Schumpeterin mukaan vain markkinoiden spontaani toipuminen kriisistä on kestävää, kun taas valtion elvytys "lisää vikasäätöön uuden vikasäädön, joka sekin pitää purkaa, mikä uhkaa taloutta uudella kriisillä." Finanssikriisin 2008–2009 syinä olivat liika halpa luotto, liika velkaantuminen ja liiat huonot investoinnit. Elvytys tarkoittaa, että hallitukset yrittävät "parantaa" kriisin "vieläkin halvemmilla luotoilla, suuremmalla velkaantumisella sekä huonojen investointien ja ylituotannon tukemisella ja suojelemisella – asuntosektorilla, autoteollisuudessa ja kaikkialla siltä väliltä".[1]

Lähteet muokkaa

  1. Bailouts, Debt Magnify Risk of Future Economic Troubles, Johan Norberg, Richmond Times-Dispatch, 20.9.2009