Taizé-yhteisö

ekumeeninen yhteisö Ranskassa
(Ohjattu sivulta Taizé)

Taizé-yhteisö on kansainvälinen, ekumeeninen yhteisö, jonka kotipaikka on Etelä-Burgundissa Ranskassa. Sen perusti Roger Louis Schutz-Marsauche eli veli Roger vuonna 1940.[1] Yhteisöön kuuluu nykyisin yli 100 veljeä, jotka ovat sitoutuneet askeettisuuteen, naimattomuuteen ja hengellisten asioiden jakamiseen. Lisäksi Taizéssa järjestetään viikon kestäviä tapahtumia, joihin tuhannet nuoret aikuiset tulevat eri puolilta maailmaa. Lisäksi järjestetään tapaamisia muualla Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Yhteisö on tullut tunnetuksi musiikistaan, jossa lauluja esitetään kaanonina ja joka tuo esiin yhteisön mietiskelevän luonteen.

Taizé-risti

Suomessa Taizé-yhteisöstä alettiin puhua 1970-luvun lopulla. Muun muassa Anna-Maija Raittila teki taizé-liikettä tunnetuksi. Taizé-laulut ovat nykyisin merkittävässä asemassa myös Suomessa laulettavassa hengellisessä musiikissa ja muun muassa Tuomasmessuissa. Taizeläisyyden yhdyssiteenä on Sinapinsiemen ry.[2] Taizén alueellinen, Pohjoismaat, Venäjän ja Baltian käsittävä tapaaminen järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa 28.–30.9.2012.[3]

Veli Rogerin surmaMuokkaa

Romanialainen mielenterveysongelmista kärsivä 36-vuotias nainen puukotti 90-vuotiaan veli Rogerin kuoliaaksi 16. elokuuta 2005 rukoushetken aikana 2 500 vierailijan läsnä ollessa.[4] Veli Rogerin seuraajaksi nimitettiin saksalainen katolilainen veli Alois, jonka Roger oli valinnut seuraajakseen jo 8 vuotta aiemmin.

LähteetMuokkaa

  1. Özcan, Freija: "En ole koskaan nähnyt vastaavaa" – Taizé-yhteisö kokoaa Euroopan nuoret hiljaisuuteen ja ääntä pursuavaan elämään Kotimaa. 14.7.2018. Viitattu 27.12.2021.
  2. Taizé 2021. evl.fi. Viitattu 27.12.2021.
  3. Taizé comes to Helsinki! Taizé comes to Helsinki!. Viitattu 27.12.2021. (englanniksi)
  4. Taizé-liikkeen johtaja surmattiin kirkossaan Ilta-Sanomat. 18.8.2005. Viitattu 27.12.2021.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Taizé-yhteisö.
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.