Avaa päävalikko

Taika Nummi (s. 12. lokakuuta 1997) on suomalainen kilpakävelijä, joka edustaa Espoon Tapioita. Häntä valmentavat Pekka Muinonen ja Tero Jantunen.[1] Nummi ilmoitti tammikuussa 2018 keskeyttävänsä kilpauransa toistaiseksi rasitusmurtumien vuoksi.[2]

Nummi on voittanut 10 kilometrin kävelyn SM-kultaa Kalevan kisoissa vuosina 2014 ja 2015. Viestijuoksun SM-kilpailuissa hän on saavuttanut 3 × 3 000 metrin kävelyviestissä kultaa vuosina 2014, 2015 ja 2016 sekä hopeaa vuonna 2013.[3]

Nummen ennätysaika 10 000 metrin ratakävelyssä on 45.44,53, jonka hän käveli Eskilstunassa alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa heinäkuussa 2015 sijoittuen kuudenneksi. Samalla hän paransi Sari Essayahin hallussa ollutta 22-vuotiaiden Suomen ennätystä 21 sekunnilla.[4] Nummen aika 46.16 vuoden 2015 Kalevan kisojen 10 kilometrin kävelyssä oli 19-vuotiaiden Suomen ennätys. Edellinen ennätys 47.33 oli Krista Ranta-Peren hallussa.[5] Vuonna 2016 Nummi paransi ennätystä ensin Tšekin Poděbradyssa aikaan 45.49 ja myöhemmin maantiekävelyn SM-kisoissa Turussa aikaan 45.01.[3]

SaavutuksetMuokkaa

  • 10 kilometrin kävelyn SM-kultaa: 2014, 2015

LähteetMuokkaa

  1. Taika Nummi Espoon Tapiot. Viitattu 30.7.2015.
  2. Yleisurheilun suurlupaus Taika Nummi, 20, keskeyttää kilpauransa – ”Nyt pitää vain antaa itsensä surra” yle.fi. Viitattu 1.2.2018.
  3. a b Taika Nummi Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu)
  4. Taika Nummi käveli kuudenneksi Suomen ennätyksellä Yleisurheilu.fi. 16.7.2015. Viitattu 30.7.2015.
  5. Karttunen, Anu: Nummi käveli jälleen ylivoimaiseen mestaruuteen Yle Urheilu. 30.7.2015. Viitattu 30.7.2015.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.