Syöjätär

Syöjätär on kansanrunoudessa ja saduissa paha naisolento. Syöjätär voi tarkoittaa myös viettelijätärtä, miestennielijää.[1]

Saduissa ja taruissa syöjätär on noita-akkaa muistuttava perinteinen hahmo. Syöjätär on paha ja vaarallinen aikuinen tai vanha nainen. Joissain tarinoissa se kykenee uskomattomiin taikuuksiin ja voi syödä hetkessä monta ihmistä, toisissa se taas tyytyy viettelyyn ja juonitteluun. Joillakin syöjättärillä on jopa piirteitä eri muinaisuskontojen naispaholaisista.

Syöjätär suomalaisessa perinteessäMuokkaa

Suomalaisessa mytologiassa ja kansanperinteessä syöjätär on paha henki. Kristfrid Gananderin alun perin vuonna 1789 julkaistussa suomalaisen mytologian sanakirjassa Mythologia Fennica syöjätär on naaraspiru ja puolipeikko. Syöjätär on yksi antropofageista, julma ja suuri lihansyöjätär sekä kivien haltiatar.[2]

Elias Lönnrotin kokoamassa teoksessa Suomen kansan muinaisia loitsurunoja syöjätär on paha henki tai noita, jota voidaan käyttää manattaessa. Syöjätär mainitaan muiden pahojen henkien, kuten Hiiden, Perkeleen ja Louhen kanssa.[3]

Vaan kun ei totelle tuosta
Eikä vaajanne välehen
Omp' on Syöjätär meressä
Joll' on suu keskellä päätä
Kieli keskellä kitoa
Syönyt on sataki miestä
Tuhonnut tuhat urosta;
Se nyt syököhön sinunki
Leivän syötäväyestä
Pion piettäväyestä![4]


Syöjätär paha emäntä
Ilakehetar rauan eukko
Survoi rauan suurumia
Telkytti teräsneniä
Eautaisella kalliolla
Leppäisessä huhmaressa
Leppäisellä petkelellä
Leppäisen tuvan sisässä
Minkä survoi, senpä siekloi
Appoi noita jauhojansa
Murut haihtui hampahisin
Istuivat ijenlihoihin
Hampahia hakkomahan
Leukaluita luhtomahan[5]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy: Syöjätär Kielitoimiston sanakirja. Viitattu 25.5.2021.
  2. Ganander 2016, s. 144–145
  3. Elias Lönnrot: Suomen kansan muinaisia loitsurunoja (sivu 10) Suomalaisen Kirjallisuuden seura. Viitattu 25.5.2021.
  4. Elias Lönnrot: Suomen kansan muinaisia loitsurunoja (sivut 54–55) Suomalaisen Kirjallisuuden seura. Viitattu 25.5.2021.
  5. Elias Lönnrot: Suomen kansan muinaisia loitsurunoja (sivu 236) Suomalaisen Kirjallisuuden seura. Viitattu 25.5.2021.

Aiheesta muuallaMuokkaa