Suvisalo

organisaatio

Suvisalo on 1985 perustettu yhdistys joka järjestää kesätapahtumia Salon torilla torstai-iltaisin kesäkuusta elokuuhun. Silloin Salon tori on yleensä tupaten täynnä kauppiaita ja yleisöä. Yleensä torikauppiaat tulevat jo aamusta jonottamaan myyntipaikkaa ja lapset jonottavat iltapäivällä jotta he pääsevät myymään omalla alueella.

Salon Laulu-Sepot kuoro esiintymässä Salon torilla vuonna 1985

Iltatorien yleisöennätys on vuodelta 2003, jolloin torilla tai sen läheisyydessä oli arviolta 7 000 kuuntelijaa Jean S:n konsertissa. Vuonna 2001 TV-2 lähetti Tammerkosken sillalla ohjelman torilta.

30. elokuuta 2007 palkittiin päätöstilaisuudessa miljoonas kävijä joka oli salolainen Riitta Lehtonen.

Unikeko muokkaa

Salossa on vuodesta 1983 alkaen valittu paikallinen unikeko, Salon Seudun Osuuskauppa valitsi seitsemänä ensimmäisenä vuotena unikeon ja sen jälkeen valinta siirtyi Suvisalo-yhdistykselle.

Unikekoina ovat olleet:

  • Rehtori Ossi Helin 1983
  • Palopäällikkö Juhani Simola 1984
  • Teknikko Pertti Heinonen 1985
  • Luokanopettaja Helena Ahanen 1986
  • Kirjastonhoitaja Hilkka Orava 1987
  • Laatupäällikkö Osmo Koskinen 1988
  • Toiminnanjohtaja Alla Bergen 1989
  • Pankinjohtaja Hannu Paronen 1990
  • Yrittäjä Jouko Laxell 1991
  • Yrittäjä Kirsi Ruotsalainen 1992
  • Toimitusjohtaja Arto Arvonen 1993
  • Toimistopäällikkö Marja-Liisa Kanervo 1994
  • Toimitusjohtaja Pertti Vuorio 1995
  • Toimitusjohtaja Voitto Laine 1996
  • Päätoimittaja Jarmo Vähäsilta 1997
  • Lastenlääkäri Marjatta Hyttinen 1998
  • Päätoimittaja Tapio Äyräväinen 1999
  • Kulttuurisihteeri Heljä Karjalainen-Manninen 2000
  • Käyttöpäällikkö Jyrki Toivonen 2001
  • Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen 2002
  • Markkinointipäällikkö Jukka E. Lehtinen 2003
  • Kaupunginjohtaja Matti Rasila 2004
  • Torivalvoja Helena Voitto 2005
  • Nuorisotoimenohjaaja Jyrki Homanen 2006
  • Toimistonhoitaja Päivi Kallio 2007
  • Salon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Nummentalo 2008
  • Päätoimittaja Pekka Mäenpää 2009

Lähteet muokkaa

  • Unikeko nimet ja vuodet Salon Seudun Sanomat unikeon päivän jäkeisen päivän lehti + UNikeot (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa