Suutele minua, tyhmyri

Suutele minua, tyhmyri (Kiss Me, Stupid) on Billy Wilderin ohjaama ja yhdessä I. A. L. Diamondin käsikirjoittama komediaelokuva vuodelta 1964. Sen pääosia esittävät Dean Martin, Kim Novak ja Ray Walston. Farssimainen seksikomedia perustuu italialaisen Anna Bonaccin näytelmään L’ora della fantasia.

Suutele minua, tyhmyri
Kiss Me, Stupid
Kiss Me, Stupid 1964 poster.jpg
Ohjaaja Billy Wilder
Käsikirjoittaja Billy Wilder, I. A. L. Diamond
Perustuu Anna Bonaccin näytelmään L’ora della fantasia
Tuottaja I. A. L. Diamond
Säveltäjä
Kuvaaja Joseph LaShelle
Leikkaaja Daniel Mandell
Pääosat Dean Martin, Kim Novak, Ray Walston
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Mirisch
Ensi-ilta 1964
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

JuoniMuokkaa

Climax-nimisen nevadalaisen pikkukaupungin muusikko Orville (Walston) soittaa kirkossa urkuja, antaa kotonaan pianotunteja ja säveltelee lauluja, jotka huoltoasemaa pitävä Barney (Cliff Osmond) sanoittaa. Miehet haaveilevat menestyksestä musiikkibisneksessä. Kun tankkaamaan pysähtyy suosittu laulaja Dino Martin, Barney näpelöi tämän avoauton moottoria niin, että laulajatähti joutuu jäämään Orvillen luo yöksi. Näin Orville ja Barney saavat tilaisuuden esitellä Dinolle materiaaliaan. Orville on sairaalloisen mustasukkainen kauniista vaimostaan (Felicia Farr) ja yrittää lähettää tämän illaksi pois kotoa kertomatta julkkisvieraastaan, jota vaimo on ihaillut lapsesta asti. Naistenmies Dinon seuralaiseksi ja Orvillen vaimoa esittämään hoidetaan paikallisen kapakan seksipommi Polly the Pistol (Novak). Käykin niin, että Orville ihastuu Pollyyn. Orvillen vaimo saa selville miesten juonen, mutta on hyvin anteeksiantavainen ja avioliitto jatkuu. Polly lähtee kaupungista, ja Dino esittää televisiossa Orvillen ja Barneyn tekemän laulun.[1]

RooleissaMuokkaa

 Dean Martin   Dino  
 Kim Novak  Polly the Pistol  
 Ray Walston  Orville Spooner  
 Felicia Farr  Zelda Spooner  
 Cliff Osmond  Barney Millsap  
 Barbara Pepper  Big Bertha  
 Doro Merande  Mrs. Pettibone  
 Howard McNear  Mr. Pettibone  
 Tommy Nolan  Johnnie Mulligan  
 Alice Pearce  Mrs. Mulligan  
 John Fiedler  pastori Carruthers  
 Cliff Norton  Mack Gray  

TuotantoMuokkaa

Wilder yritti alun perin saada Orvillen rooliin vakionäyttelijänsä Jack Lemmonin, joka oli tuolloin naimisissa Orvillen vaimoa näytelleen Felicia Farrin kanssa. Lemmonilla oli kuitenkin muita työesteitä, ja kuvaukset aloitettiin brittinäyttelijä Peter Sellersin kanssa. Kuuden viikon kuvausten jälkeen Sellers joutui pitkälle sairauslomalle sydänvaivojensa takia, ja kuvaukset jouduttiin aloittamaan alusta Ray Walstonin kanssa.

Orvillen ja Barneyn säveltämien laulujen melodiat valittiin jo edesmenneen George Gershwinin julkaisemattomien sävellysten joukosta, ja säveltäjän veli Ira Gershwin teki niihin elokuvaan sopivat sanoitukset. Elokuvan muun musiikin on säveltänyt André Previn.

VastaanottoMuokkaa

Suutele minua, tyhmyri oli Hollywoodin ensimmäisiä elokuvia, joka avoimesti kyseenalaisti avioliittoinstituutiota. Amerikkalaiset ensi-iltakriitikot pitivät elokuvaa vulgäärinä ja epähauskana, ja erilaiset moraalia vartiovat järjestöt tuomitsivat sen jyrkästi. Katoliset piirit yrittivät saada sille esityskiellon. Myöhemmin elokuvan arvostus on parantunut, muttei sitä koskaan ole pidetty Wilderin parhaisiin komedioihin kuuluvana.[2]

Euroopassa elokuva otettiin vastaan suopeammin. Samasta näytelmästä oli Italiassa tehty elokuva Moglie per una notte (suom. ”Vaimo yhdeksi yöksi”) jo 1952. Helsingin Sanomissa Paula Talaskivi piti Wilderin uutuuselokuvaa tuoreeltaan amerikkalaiseksi elokuvaksi hämmentävän rohkeana ja ”eroottisten lankeemusten asiallisena tunnistajana”, rehellisempänä kuin Poikamiesboksi ja parempana kuin Wilderin tuolloin vielä Suomessa esittämätön Yks’, kaks’, kolme.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Jukka L. Savolainen: Suutele minua, tyhmyri (Kiss Me, Stupid) Smack the Jack -elokuvasivusto. 13.10.2013. Viitattu 19.4.2018.
  2. Suutele minua, tyhmyri Yle Teeman arkistoitu verkkosivu. 13.04.2008. Yleisradio. Viitattu 19.4.2018.
  3. Paula Talaskivi: Viikon filmejä. Helsingin Sanomat, 27.12.1964, s. 6. Näköislehden etusivu (tilaajille).
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Kiss Me, Stupid