Suomen rytminen voimistelu
Rytminen voimistelu pääsi alkuun Suomessa 1950-luvulla, kun Työväen Urheiluliiton naisvoimistelijat tutustuivat tähän Neuvostoliitossa kilpaurheiluksi kehitettyyn lajiin. Ensimmäiset Suomen-mestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 1971.[1] Laji toimii Suomen Voimisteluliitto ry:n (ruots. Finlands Gymnastikförbund, eng. Finnish Gymnastics Federation) alaisuudessa.
Suomalaisia voimistelijoita
muokkaaJouki Tikkanen on vantaalainen voimistelija. Hän oli vuodesta 2011 vuoteen 2017 Suomen ykkösvoimistelija. Hän on voittanut urallaan yli kymmenen SM-kultaa nuorten- ja naisten sarjoissa (finaalit mukaan luettuina). Hän on edustanut Suomea mm. EM- ja MM-kilpailuissa sekä maailmancupissa. Syksyllä 2014 hän sijoittui MM-kilpailuissa neliottelun finaaliin (24 voimistelijaa karsinnan perusteella) ja finaalissa sijalle 17, mikä on suomalaisvoimistelijalta historiallisen korkea saavutus. 2015 Jouki Tikkanen oli SM-kilpailuissa hopealla. Tikkanen edustaa Rekolan Raikasta ja hänen vastuuvalmentajaan on 2014 kesästä lähtien toiminut Titta Heikkilä Tampereen Voimistelijoista. Aikaisemmin häntä valmensi ukrainalaistaustainen valmentaja Larisa Gryadunova, ja Tikkanen edusti Voimistelu- ja urheiluseura Eliseä.
Maria Ringinen on Suomen menestyneimpiä rytmisiä voimistelijoita. Hän oli Suomen mestari kuudesti peräkkäin (vuosina 2003–2008). Olympiapaikka jäi kuitenkin kahdesti niukasti saavuttamatta. MM-kilpailuissa hän kuitenkin ylsi neliottelun finaaliin vuonna 2006 ja sijoittui 20. Hän edusti Elannon Iskua ja hänen valmentajanaan toimi Terhi Toivanen.
Suomen yksilömaajoukkue 2013–2014 kevät
muokkaa- Jouki Tikkanen - Suomen mestari 2014 4-ottelussa, vanteella, pallolla ja nauhalla, 2013 4-ottelussa, vanteella, keiloilla ja nauhalla, Suomen mestari 2012 4-ottelussa, pallolla ja keiloilla, Suomen mestari 2011 vanteella, pallolla ja keiloilla; 4-ottelun SM-hopea 2011 [2]
- Ekaterina Volkova - SM-hopea 2013 4-ottelussa, Suomen mestari pallolla 2013
- Kati Rantsi - SM-pronssi 2013 4-ottelussa, SM-hopea 2012 4-ottelussa, Suomen mestari nauhalla 2012
- Iina Linna - SM-pronssi 2012 4-ottelussa, Suomen mestari vanteella 2012
Suomen yksilömaajoukkue 2015
muokkaa- Ekaterina Volkova (suomen mestari 4-ottelussa 2015)
- Jouki Tikkanen (SM-kultaa keiloilla 2015)
- Kati Rantsi (SM-pronssi 4-ottelussa 2015, vaihtoi joukkueeseen 2015)
- Inessa Rif (SM-4 4-ottelussa, siirtyi maajoukkueeseen 2015)
Suomen joukkuemaajoukkue 2013–2014 kevät
muokkaa- Aino Purje
- Sonja Kokkonen
- Riikka Kangas
- Iina Linna
- Heleri Kolkkanen
- Kristina Lapina
- Elina Koprinen
Suomen joukkuemaajoukkue 2015
muokkaa- Aino Purje
- Riikka Kangas
- Iina Linna
- Heleri Kolkkanen
- Elina Koprinen
- Sonja Kokkonen
- Kati Rantsi
Aktiiviuransa päättäneet huippuvoimistelijat
muokkaa- Maria Ringinen useita Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksia
- Julia Romanjuk (Suomen mestari 2009–2010 ja nuorten Suomen mestari 2006–2008)
- Silja Ahonen – Suomen mestari 2011, finaaleissa kolme hopeaa ja nauhakultaa (SM-pronssi 2009, SM-hopeaa 2010, vanne-kultaa 2010)[3][4]
- Julia Huuhtanen (SM-nelonen 2009, SM-pronssi 2007, SM-hopea 2006)
- Marleena Saresvirta (SM-hopea 2008)
- Riitta Immonen (16 SM-kultaa)
- Katri Työppönen, o.s. Kalpala (lopettanut aktiiviuransa, edusti Suomea Atlantan olympialaisissa 1996)
- Heini Lautala (lopettanut aktiiviuransa, edusti Suomea Sydneyn olympialaisissa 2000)
- Kati Rantsi (SM-pronssi 4-ottelussa 2013, 2014, 2015, siirtyi joukkueeseen)
- Ekaterina Volkova - Suomen mestari 2015 ja 2016, Olympiadi 2016 Rio sija 21. (Paras historiassa)
Lähteet
muokkaa- ↑ Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty, s. 435. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5
- ↑ http://www.voimistelu.fi/fi/Kilpavoimistelu/Rytminen-voimistelu/Maajoukkue/Jouki-Tikkanen (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.voimistelu.fi/?x82360=3176027 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.voimisteluseura.fi/?x118281=307601