Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo pienoiskivääristä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Suomen Leijona. Kuvan oikeassa yläreunassa on kuvattuna patruunapesä yläpuolelta. Osakuvan vasemmassa reunassa näkyy lukon pää ja hylsyn ulosvetimen kynsi. Lukkokehyksen etupään yläpinnassa on vaakunakaiverrus. Ylhäällä vasemmalla on vanhan mallinen perä.

Suomen Leijona on kertatulta ampuva tarkkuuspienoiskivääri. Se on pisimpään sarjavalmistuksessa ollut suomalainen asemalli, ja sitä valmistettiin vuosina 19301979. Eri malleja on noin 20 kappaletta. Kilpa-aseena se oli maailman paras 1930–1940-luvuilla[1] ja käyttökelpoinen kilpa-ase vielä 1980-luvun alkuun. Hyvistä materiaaleista tehtynä sekä oivallisesti suunniteltuna ase kelpaa yhä mainiosti harjoitteluaseeksi.

YleiskuvausMuokkaa

Aseen säädötMuokkaa

Rata-aseessa voi olla paljon säätöjä. Kuvan ase on 1960-luvun ns. vakioluokan pienoiskivääri, jossa säätöjä on vähemmän. Perälevyn avulla säädetään aseen tähtäimet silmän tasalle. Geometria vaihtelee paitsi henkilön mukaan, myös ampuma-asennon vuoksi. Tällä aseella on kilpailtu 50 metrin matkalla, pysty, polvi sekä makuuasennoissa. Etutukin alla olevaa hihnaa käytetään polvi- ja makuuasennoissa vakauttamaan ase/ampuja-yhdistelmää. Diopterin etu- ja takareiän halkaisijaa vaihdellaan asennon ja valaistusolosuhteiden mukaan. Luodin osumapistettä muutetaan säätämällä takatähtäimen (ylhäällä keskellä) vaaka- ja pystysuunnan ruuveja. Tällä aseella ruuvin 1/12 kierros ('naksu') vastaa 3 mm siirtymää 50 metrin matkalla.

KisamenestysMuokkaa

Toivo Mänttäri on suunnitellut osia Suomen Leijonaan sekä ampunut sillä kilpaa. Legendaarisen maineensa Mänttäri saavutti vuoden 1939 MM-kilpailuissa Sveitsissä ampumalla pienoiskiväärillä ME-tuloksen 400 pistettä: 40 laukausta ja kaikki kymppiin. Tätä täydellistä tulosta sivuttiin seuraavan kerran vasta 1952. Neljäkymmentä 50 metrin päässä olevaa luodinreikää olisi voinut peittää nykyisellä 10 eurosentin kolikolla! Toki taulua vaihdettiin laukausten välillä.

Kilpa-aseen kehitysMuokkaa

Tarkkoja aseen piippuja on osattu valmistaa yli 100 vuotta. Rata-aseissa piippu on yleensä hyvin paksu (katso kuvan alarivin oikeanpuoleisinta pikkukuvaa). Kaliiperin .22 LR paineesta aiheutuvat kuormitukset voidaan hallita ainevahvuudella, joka on murto-osa rata-aseen piipun seinämän paksuudesta. Massa auttaa pitämään aseen vakaana (hitausmomentti kasvaa ⇒ heilahtelut ovat hitaampia).

Alkuperäisen Leijonan lukkolaitteen suunnitteli ja patentoi[2] asesuunnittelija Aimo Lahti, mutta lukkolaitetta yksinkertaistettiin jo muutaman valmistussarjan jälkeen. Suomen Leijonan laukaisukoneisto oli 1930-luvulla aikaansa edellä. Hyvä koneisto on herkkä, tarkka ja nopea. Liipaisinta ei tarvitse painaa lujaa, sen tuntuma on aina samanlainen sekä iskuri lyö nopeasti (hyvän ja huonon ero on muutamia kymmeniä millisekunteja) sen jälkeen kun virekynnet vapautuvat.

Leijonan takatähtäin (kollaasin ylärivin keskimmäinen kuva) on aseen elinkaaren alkupuolelta. Takatähtäin yhdessä rengas- tai tolppamaisen etutähtäimen/jyvän kanssa muodostaa diopteritähtäimen.

LähteetMuokkaa

  1. Arma Fennica, Suomalaiset aseet s. 49 ISBN 951-99681-6-4
  2. Aimo Lahden asekeksinnöt s. 80, Timo Hyytinen, Arma Fennica Oy 2013

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Timo Hyytinen: Arma Fennica – suomalaiset aseet, Gummerus 1985

ViiteetMuokkaa