Suomen Filmikamari

organisaatio

Suomen Filmikamari ry on vuonna 1923 perustettu elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö. Sääntöjensä mukaan liiton ”tarkoituksena on toimia koko elokuva-alan terveen kehityksen hyväksi”. Nykyisin siihen kuuluu kaksi jäsenjärjestöä: Suomen elokuvateatteriliitto (SEOL) sekä Suomen elokuvatoimistojen liitto (SEL). Filmikamarin hallituksen puheenjohtajana toimii Katarina Nyman[1] ja toimitusjohtajana Tero Koistinen[2].

Käytännön toiminnassa Filmikamari pyrkii vaikuttamaan elokuvapoliittisiin ratkaisuihin ja elokuva-alaa koskevaan lainsäädäntöön. Se tekee esityksiä ja antaa lausuntoja viranomaisille elokuva-alan kysymyksistä. Lisäksi se pyrkii edistämään elokuva-alan yhdistysten yhteisiä tavoitteita ja tasoittamaan keskinäisten eturistiriitoja.

Julkisuudessa näkyvin Filmikamarin toimintamuoto on viikon Top 20 ja viikonlopun Top 20 elokuvatilastojen julkaiseminen. Filmikamari huolehtii Yhdysvaltain elokuva-akatemian pyynnöstä Suomen Oscar-toimikunnan asettamisesta Suomen ehdokkaan valitsemiseksi parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi.

SFK oli vuoteen 1940 saakka Suomen Biografiliitto ry

Aiheesta muuallaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Filmikamarin puheenjohtaja vaihtuu - ja muita syyskokousuutisiaFilmikamarin uutisia, 29.11.2019
  2. Henkilöstömuutoksia Suomen Filmikamari ry:ssäSuomen Filmikamarin tiedote, 24.8.2009
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.