Suojaliivi on suojavaruste, jolla yleisimmin tarkoitetaan liiviä, jonka tarkoitus on vähentää luotien ja sirpaleiden osumasta tai teräaseiden viilloista sekä pistoista ihmiselle aiheutuvia vammoja. Tyypillisimpiä suojaliivien käyttäjiä ovat poliisi, rajavartijat, tullitarkastajat, vanginvartijat ja sotilaat.

Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas pukeutuneena luotiliiveihin.

Suojaliivejä valmistetaan myös suojaamaan muilta vammoilta. Esimerkiksi ratsastajia, moottoripyöräilijöitä ja laskettelijoita varten valmistetaan liivejä mahdollisen kaatumisen aiheuttavien vammojen vähentämiseksi.

Suojaliivejä valmistetaan eri vahvuisina, eri käyttötarkoituksia varten. Kaikkein kevyimpiä liivityyppejä ei juurikaan tavata ammattikäytössä, eivätkä ne riitä suojaamaan kuin kaikkein pienitehoisimmilta käsiaseilta.

Sirpaleliivi on luotiliivin tavoin tehty suojaamaan käyttäjänsä ylävartaloa esimerkiksi kranaatin sirpaleilta. Liivin suojaava materiaali voi olla Kevlar, keraamiset levyt tai muut vastaavat materiaalit. Sirpaleliivi ei pysäytä aseiden luoteja. Sirpaleliiviä käyttävät pääasiassa sotilaat. Esimerkiksi asepalvelustaan suorittavat käyttävät sirpaleliivejä ampuessaan kranaatinheittimellä.

Vartijat ja Suomen poliisivoimat käyttävät yleisimmin NIJ IIA- tai NIJ IIIA -luokiteltuja liivejä, jotka riittävät kevyempien käsiaseiden luotien pysäyttämiseen sekä iskujen ja lyöntien torjumiseen. Jotkut näistä liiveistä soveltuvat myös puukoniskujen aiheuttamien vammojen minimointiin.

Varhaisvaiheet

muokkaa
 
Puolalaista luotiliiviä testataan vuonna 1901 onnistuneesti ampumalla 7 mm luoti revolverilla lähietäisyydeltä

Historiallisesti luodinkestävien liivien voidaan katsovan periytyvän entisaikojen haarniskoista. Ensimmäiset kuitupohjaiset luodinkestävät liivit tehtiin silkistä, mutta ne eivät pysäyttäneet kuin heikkotehoisten mustaruutiaseiden ammuksia. Toisen maailmansodan aikana kehitettiin nailonista koostuvia flak-liivejä, jotka osoittautuivat tehokkaiksi ainoastaan kranaatinsirpaleita vastaan. Tehokkaampien käsiaseiden luodit kuitenkin lävistivät ne. Myöhemmin luodinkestävien liivien materiaaliksi tuli Kevlar, joka oli kohtalaisen kevyt ja suojasi käsiaseiden luodeilta.

Suojausteho

muokkaa
 
Ranskan armeijan jalkaväkisotilaan varustusta: kypärä, luodinkestävät liivit ja kepi-lakki

Luodinkestävän liivin nimi on sikäli harhaanjohtava, että useimmat luodinkestävät liivit tarjoavat tehokasta suojaa ainoastaan pistoolilla ammuttuja luoteja vastaan. Kiväärin luodeilta liivit suojaavat vähän tai eivät lainkaan. Joissakin luotiliiveissä on metallista kuten teräksestä tai titaanista, keraamisista aineista tai polyeteenistä valmistettuja levyjä, jotka antavat lisää suojaa elintärkeille alueille. Nämä suojalevyt on huomattu tehokkaiksi matalaenergiaisia pistooleita ja jopa joitakin kivääreitä vastaan, mikäli luoti todella osuu levyyn. Tämäntyyppiset liivit ovat yleisiä sotilaskäytössä. Pelkästään Kevlarista koostuvat liivit ovat jääneet tehottomiksi ammustekniikan kehittyessä. Esimerkiksi CRISAT NATO -standardin mukaiset suojaliivit sisältävät titaanisen tuen.

Lisäksi useat liivit suunnitellaan suojaamaan myös veitseniskuilta. Tämä tapahtuu päällystämällä liivien ulompi kerros hiekkapaperin kaltaisella materiaalilla tai sijoittamalla hyvin ohut hartsilla kovetettu lasikuitukerros Kevlar-levyjen väliin. Poliisille ja vartijoille tämänkaltainen suoja on tärkeä.

Liivin ei ole tarkoitus suojata käyttäjäänsä poikkeuttamalla luotia suunnastaan, vaan yksittäiset materiaalikerrokset tarttuvat luotiin ja pakottavat sen jakamaan energiansa suuremmalle alalle. Luoti muuttaa samalla muotoaan ja toivon mukaan pysähtyy ennen tunkeutumista kehoon. Vaikka liivit pysäyttävätkin luodin toivotulla tavalla, useimmiten luodin liike-energia on tarpeeksi suuri murtamaan kylkiluita tai pahimmillaan aiheuttamaan vakavia sisäisiä vaurioita. Myös pelkillä mustelmilla ja nyrjähdyksillä voi selvitä.

Kova suojaliivi

muokkaa
 
Yhdysvaltain merijalkaväen käyttöön kehitetty modulaarinen taktinen suojaliivi (MTV) koostuu useasta erillisestä osasta

Kovassa suojaliivissä käytetään suojaukseen yleensä erittäin kestäviä keraamisia tai metallisia levyjä. Kovien suojalevyjen tulee olla yhtä kovia tai kovempia kuin pysäytettävä luoti, tai luoti läpäisee suojaliivin. Koska kova suojalevy ei vaimenna iskua, luodin suuren liike-energian takia kohteelle tulee usein luunmurtumia tai sisäisiä vaurioita.

Kova suojaliivi tarjoaa yleensä pehmeää suojaliiviä paremman suojauskyvyn, mutta se on huomattavasti kömpelömpi käyttää. Poliisi- ja sotilaskäytössä, kun tarvitaan erityistä suojaa, käytetään yleensä kovia suojaliivejä. Muussa päivittäisessä käytössä käytetään pehmeitä liivejä.

Pehmeä suojaliivi

muokkaa

Pehmeän suojaliivin toimintaperiaate poikkeaa kovasta suojaliivistä. Toisin kuin kovassa liivissä, pehmeässä liivissä pyritään vaimentamaan luodin liike-energia ja siirtämään sitä mahdollisimman tehokkaasti toisaalle.

Esimerkkinä toimintaperiaatteesta voidaan käyttää jääkiekkomaalia, jonka suojaverkon tulee pysäyttää jopa 180 km/h liikkuvan jääkiekon. Suojaverkon yksittäinen nailonsäie ei kykene pysäyttämään kiekkoa eikä muuttamaan sen suuntaa. Verkko koostuu useista nailonsäikeistä, joiden päät on kiinnitetty maalin runkoon. Tämän lisäksi säikeet on kiinnitetty toisiinsa ristiin. Kun kiekko osuu mihin tahansa kohtaa verkkoa, yleensä muutamia vaaka- ja pystysuoria säikeitä kiristyy. Kun yksi vaakasuora säie kiristyy kiekon voimasta, se vetää koko säikeen matkalta siihen kiinnitettyjä kaikkia pystysuoria säikeitä mukanaan ja nämä puolestaan mukanaan kaikkia vaakasuoria säikeitä. Kiristyessään jokainen nailonsäie joustaa hivenen ja omalta osaltaa vaimentaa liike-energiaa. Käyttämällä maalin kaikkia säikeitä, saadaan kiekon liike-energia vaimennettua tehokkaasti.

Liivien suojaluokat

muokkaa

National Institute of Justice (NIJ) Standard–0101.04 -luokittelu:

  • NIJ I ei ole juurikaan käytössä, sillä se ei pysäytä kuin .22 kaliiperin luoteja
  • NIJ IIA pysäyttää vähäenergiaisia 9 mm luoteja, kuten pienten taskuaseiden luoteja, käy auttavasti yleiskäyttöön
  • NIJ II pysäyttää useimmat tavalliset pistoolin ja konepistoolin luodit tavallisilla latauksilla ja on yleiskäyttöön sopivin
  • NIJ IIIA pysäyttää lähes kaikki pistoolin ja konepistoolin luodit, myös esimerkiksi venäläisten pistoolien korkeaenergiaiset luodit
  • NIJ III pysäyttää jo useimmat kiväärin ja rynnäkkökiväärin luodit
  • NIJ IV pysäyttää lähes kaikki kiväärin ja rynnäkkökiväärin luodit, myös panssarinläpäisevät.

Aiheesta muualla

muokkaa