Avaa päävalikko

Stiglitzin komitean (nimetty Joseph Stiglitzin mukaan) tehtävä oli tehdä parannusehdotuksia kansantalouksien taloudellisen suorituskyvyn ja väestön hyvinvoinnin mittaamiseen, raportointiin ja tilastointiin. Komission työn käynnisti Ranskan presidentti Nicholas Sarkozyn aloite helmikuussa 2008. Toimeksiannon lähtökohtana oli tyytymättömyys niihin tilastollisiin tietolähteisiin, joilla oli keskeinen rooli talouden ja yhteiskunnallisen kehityksen mittaamisessa ja ohjaamisessa. Stiglitzin komission raportti julkaistiin 15.9.2009 (Stiglitz & al. 2009). 300-sivuinen raportti antaa kokonaiskuvan kansakuntien taloudellisen suorituskyvyn ja väestön hyvinvoinnin mittaamistavoista ja niiden parantamisehdotuksista. Raportin johtopäätöksissä todetaan, että hyvinvointi (well-being) on moniulotteinen käsite, jonka kaikkia komponentteja pitäisi ainakin periaatteessa käsitellä samanaikaisesti. Hyvinvointia tarkastellaan seuraavan kolmen pääotsikon alla: 1) Taloudellisen suorituskyvyn mittaaminen, erityisesti tuotanto, tulonmuodostus, kulutus ja varallisuus 2) Elämänlaatu 3) Kestävä kehitys ja ympäristö. (Stiglitz & al. 2009, Simpura 2009)

Komitean suosituksetMuokkaa

Näiden pääotsikoiden alla komitea esittä 12 periaatteellista ehdotusta hyvinvoinnin mittaamiseen ja tulkintaan (Simpura 2009). Suositukset 1–5 liittyvät kansantalouden tilinpidon kehittämiseen, suositukset 6–10 koskevat elämän laatua ja suositukset 11–12 liittyvät kestävään kehitykseen.

  1. Kun arvioidaan aineellista hyvinvointia, on katsottava mieluummin tuloja ja kulutusta kuin tuotantoa.
  2. On korostettava kotitalousnäkökulmaa.
  3. Tuloja ja kulutusta sekä varallisuutta on tarkasteltava yhdessä.
  4. On annettava enemmän painoa tulojen, kulutuksen ja varallisuuden jakautumiselle
  5. On laajennettava tulojen mittausta kattamaan myös muut kuin markkinatoiminnoista syntyvät tulot.
  6. Elämänlaatu riippuu ihmisten objektiivista olosuhteista ja kyvykkyyksistä (capabilities). On askelittain parannettava ihmisten terveyden, koulutuksen, omakohtaisten toimintojen ja ympäristöolosuhteiden mittaamista. Erityisesti on ponnisteltava sellaisten yleisluontoisten ja luotettavien mittareiden kehittämiseksi, jotka kuvaavat sosiaalisia yhteyksiä, äänen saamista kuuluville politiikassa sekä turvattomuutta – joiden voidaan osoittaa ennustavan elämään tyytyväisyyttä.
  7. Kaikilla ulottuvuuksilla elämänlaatumittareiden pitäisi pystyä kuvaamaan eriarvoisuutta ymmärrettävällä tavalla.
  8. Tutkimuksia pitäisi suunnitella niin, että ne voivat ottaa huomioon eri elämänlaatualueiden väliset kytkennät kunkin henkilön kohdalla, ja tätä tietoa pitäisi käyttää, kun valmistellaan eri toimintalohkojen politiikkatoimia.
  9. Tilastolaitosten pitäisi pitää saatavilla ne tiedot, joita tarvitaan eri elämänlaatu-ulottuvuuksien yhdistämiseksi ja erityyppisten indeksien rakentamiseksi.
  10. Sekä objektiivisen että subjektiivisen hyvinvoinnin mittarit tarjoavat olennaista tietoa ihmisten elämänlaadusta. Tilastolaitosten pitäisi sisällyttää tutkimuksiinsa myös kysymyksiä oman elämän arvioinnista, mielihyväkokemuksista (hedonic experience) ja prioriteeteista.
  11. Kestävyyden arviointi vaatii hyvin identifioitua indikaattorikokoelmaa (dashboard, ”näyttötaulu”). Sen komponenttien erotteleva erityispiirre on, että ne voidaan tulkita erilaisten piilevien ”varantojen” vaihteluna. Kestävyyttä kuvaava rahahamääräinen indikaattorikin kuuluu joukkoon, mutta tämän hetken osaamisvaiheessa sen pitäisi tyytyä olennaisesti kuvaamaan vain kestävyyden taloudellista näkökulmaa.
  12. Kestävyyden ympäristönäkökulma ansaitsee oman erillisen seurantansa, joka perustuu hyvin määritellylle fysikaalisten indikaattorien joukolle. Erityisesti tarvitaan selkeä indikaattori, joka kuvaa sitä, miten lähellä olemme vaarallisen tason ympäristövahinkoja (kuten ilmastonmuutosta tai kalakantojen ehtymistä).

HyvinvointikäsiteMuokkaa

Raportissa todetaan, että hyvinvointi (well-being) on moniulotteinen käsite, jonka kaikkia komponentteja pitäisi ainakin periaatteessa käsitellä samanaikaisesti. Stiglitzin komitea on tunnistanut hyvinvoinnissa seuraavat perusulottuvuudet (Stiglitz & al. 2009, Simpura 2009)

  1. Aineellinen elintaso (tulot, kulutus ja vauraus)
  2. Terveys
  3. Koulutus
  4. Henkilökohtainen toiminta ja työ
  5. Äänen saaminen kuuluville yhteiskunnassa,hallinnointi
  6. Sosiaaliset yhteydet ja suhteet
  7. Ympäristö (sen nykyinen ja tuleva tila)
  8. Turvattomuus sekä taloudellisena että fyysisenä kokemuksena

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa