Avaa päävalikko

Stanley Tookie Williams III (29. joulukuuta 1953 Shreveport13. joulukuuta 2005 San Quentin) oli yhdysvaltalainen rikollinen, joka tunnettiin raa’an väkivaltaisen Crips-katujengin perustajana yhdessä Raymond Washingtonin kanssa. Vuonna 1981 hänet tuomittiin kuolemaan vuonna 1979 tehdyistä neljän ihmisen (kahdessa eri tapahtumassa) murhista.

Stanley Williams
Williams pidätettynä vuonna 2000.
Williams pidätettynä vuonna 2000.
Henkilötiedot
Syntynyt 29. joulukuuta 1953
Shreveport, Louisiana, Yhdysvallat
Kuollut 13. joulukuuta 2005 (51 vuotta)
San Quentin, Kalifornia, Yhdysvallat
(teloitettu)
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Puoliso Bonnie Williams-Taylor (vih. 1981)
Lapset 3
Muut tiedot
Organisaatio Crips
Uhrit 4
Syyte murha
Tuomio kuolema

Vankilassa Williams kieltäytyi avustamasta poliisitutkimuksia ja oli mukana useissa väkivaltaisissa vartijoita ja muita vankeja vastaan suunnatuissa hyökkäyksissä sekä pakoyrityksissä. Vuonna 1993 Williamsin ollessa kuolemansellissä San Quentinin vankilassa hänen käyttäytymisensä alkoi muuttua dramaattisesti. Hän aloitti jengienvastaisen työn ja pyysi anteeksi Cripsien perustamista. Hän oli mukana kirjoittamassa lastenkirjoja ja aloitti ohjelmia, joilla pyrittiin ehkäisemään lasten ja nuorten jengiytymistä. Vuonna 2004 sai ensi-iltansa omaelämäkerrallinen elokuva Redemption: The Stan Tookie Williams Story, jossa pääosaa esitti Jamie Foxx.

13. joulukuuta 2005 Williams teloitettiin myrkkyruiskeella huolimatta maanlaajuisesta kampanjasta, jolla pyrittiin Williamsin armahdukseen. Huolimatta 68 000 ihmisen allekirjoittamasta vetoomuksesta Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger ei myöntänyt armahdusta.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.