Stadion-Säätiö

(Ohjattu sivulta Stadion-säätiö)

Stadion-Säätiö sr on joulukuussa 1927 perustettu suomalainen säätiö, jonka päätehtävä on Helsingin olympiastadionin rakennuksen ja toiminnan kehittäminen. Säätiön perustajia olivat keskeiset urheilujärjestöt, Helsingin kaupunki ja Suomen valtio opetusministeriön kautta. Perustajat ovat edelleen edustettuna säätiön hallinnossa.[1]

Stadion-Säätiö
Perustettu 1927
Kotipaikka Helsinki
Johtaja Nasima Razmyar
Säätiön sivut

Säätiön perustamisajatuksena oli olympiakisoihin soveltuvan stadionin rakentaminen Helsinkiin. Hanke oli saanut tuulta allleen suomalaisten loisteliaan olympiamenestyksen ansiosta. Kaupunki ilmoitti hakevansa vuoden 1936 kisaisännyyttä, mutta luopui kuitenkin kilvasta. Stadion-säätiö jatkoi kuitenkin hankkeen eteenpäin viemistä. Helsingin olympiastadion valmistui syksyllä 1939.[2]

Puheenjohtajat

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Stadion-säätiö Stadion-säätiö. Viitattu 6.9.2023.
  2. Hannu Itkonen & Antti Laine (toim.): Liikunta yhteiskunnallisena ilmiönä. Jyvskylän yliopisto, 2015. ISBN 978-951-39-6082-7.