Spezia Calcio

Spezia Calcio on italialainen, vuonna 1906 perustettu jalkapalloseura La Spezian kaupungista, Ligurian alueelta. Sen kotistadion on 10 336 -paikkainen Stadio Alberto Picco.[1] Sen edustusjoukkue nousi ensimmäisen kerran vuonna 1929 perustettuun Serie A:han vuonna 2020 pelattuaan kaksiosaisessa nousukarsinnassa Frosinonen kanssa tasan 1–1 ja oltuaan tätä parempi Serie B:n runkosarjassa.[2] Joukkueen valmentajana toimi tuolloin ensimmäistä kauttaan Vincenzo Italiano.[1]

Ennen nousuaan Serie A:han Spezia pelasi kahdeksan peräkkäistä kautta 2012–2020 Serie B:ssä. Sen sijoitukset sarjassa olivat kolmastoista, kahdeksas, viides, seitsemäs, kahdeksas, kymmenes, kuudes ja kolmas. Marco Sansovini teki 20 maalia liigakaudella 2012–2013 ja Andrea Catellani 19 maalia kaudella 2014–2015. Sarjanousuun päättyneellä kaudella 2019–2020 parhaat maalintekijät olivat kahdeksan maalia tehneet Emmanuel Gyasi ja Antonino Ragusa. Italian cupissa Spezia on yltänyt puolivälieriin kausilla 1936–1937, 1940–1941 ja 2015–2016. Massimiliano Guidetti teki joukkueelle 58 maalia 141 ottelussa kausina 2004–2008. Serie A:ssakin yli sata ottelua pelannut Claudo Terzi on pelannut Speziassa 191 ottelua vuodesta 2015 lähtien.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Spezia Calcio Transfermarkt. Viitattu 22.8.2020. (englanniksi)
  2. 114-vuotias italialaisseura teki historiaa – edessä ensimmäinen kausi Serie A:ssa 21.8.2020. Yle. Viitattu 22.8.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa