Sotilassairaalan kirkko

Sotilassairaalan kirkko oli Helsingissä sijainnut ortodoksinen kirkko.

AlkuperäMuokkaa

Orpopoikien sotilaskouluMuokkaa

Vuonna 1823 valmistui Unioninkadulle myöhempi Yliopistollisen keskussairaalan päärakennus, ns. Vanha prope. Se rakennettiin alun perin kantonistikouluksi täysorpoja poikalapsia varten, jotka vuosina 1785 - 1856 Venäjällä määrättiin sotilaspalvelukseen. Kahdeksanvuotiaasta alkaen heitä koulutettiin omissa kouluissaan, aineina oli lukemisen, kirjoittamisen ja laskennon ohella myös huilun- ja rummunsoittoa. Pojista tehtiin armeijan apuväkeä eli kirjureita, välskäreitä ja vastaavia jotka toimivat myös soittajina taipumustensa mukaan. Joilla oli enemmän taipumuksia käytännön työhön kuten sepiksi tai puusepiksi, opetettiin näitä taitoja. Tulipa joistakin kantonisteista pitkää tietä upseereitakin, joskin harvinaista se oli.

Kiinteistöön kuuluvat sivurakennukset valmistuivat 1800-luvun aikana laajennuksina kun alkuperäinen koulutalo kävi pieneksi ja siinä olleet aputilatkin tarvittiin muuhun käyttöön.

Sairaalan aikakausiMuokkaa

SotilassairaalaMuokkaa

Rakennus muutettiin sotilassairaalaksi vuosina 1832 - 33. Sen yläkertaan rakennettiin vuoteen 1835 mennessä kaksi sairassalia yhdistämällä ortodoksinen kirkko. Kirkko omistettiin Jumalansynnyttäjän Kaikkien murheellisten ilo -ikonille. Ikonostaasin suunnitteli C.L. Engel. Varat saatiin Venäjän valtiolta. Kirkolle määrättiin yksi pappi ja yksi kirkonpalvelija. Vuonna 1838 kirkko merkittiin katolle rakennetulla pienellä kellotapulilla.

Kirkon asema vakiintuuMuokkaa

Vuonna 1863 kirkosta tuli kotikirkko niille sotilasosastoille joilla ei ollut omaa pappia. Upseerit lahjoittivat kirkolle arvokkaita esineitä, mm. plasenitsan eli Kristuksen hautausikonin, kirkkoliput, kirkollisia astioita sekä suuren hopeisen kynttilänjalan.

Sotilassairaalan kirkko palveli myös Helsingin seurakuntaa, ja sinne tuli paljon ihmisiä jotka eivät mahtuneet pieneksi jääneeseen Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon tai muuten vain viihtyivät paremmin sairaalakirkossa.

Lokakuun vallankumous merkitsee kirkon loppuaMuokkaa

Kirkon irtaimistosta sotilaat veivät valtaosan mennessään poistuessaan eri suunnille vuonna 1918. Osa kalustosta jäi seurakunnalle, mm. kirkonkellot, jotka siirrettiin pois ja varastoitiin.

Pappilatalon Kotikirkossa on yksi sairaalakirkon kookas ikonikiota, jossa on pyhien Konstantinuksen ja Helenan ikoni [1]

Helsingin yleisestä sairaalasta HYKSiinMuokkaa

Sotilassairaalasta tuli osa Helsingin yleistä sairaalaa ja pitkän kehityskulun kautta vuonna 1958 se liitettiin HYKSiin. Talossa ehti olla monta eri klinikkaa, mm. sädehoitoklinikka vuoteen 1962, jonka aikana kiinteistöön liitettiin erillinen suojarakennus Suomen ensimmäiselle kobolttikanuunalle. Tämä sittemmin monena palvellut rakennus on yhä jäljellä muistolaatta seinässään. Rakennus on suojelukohde kuten koko kiinteistö.

Ruotsinkielisen opetuksen paikasta YliopistolleMuokkaa

Aivan viimeisenä ennen pois luovuttamista entisessä sotilassairaalassa oli ruotsinkieliseen opetukseen keskittynyt reumatologian ja munuaissairauksien klinikka, IV sisätautien klinikka. Klinikasta kehitettiin 1980-luvun alussa Helsingin merkittävin dialyysihoitolaitos: aiemmin erillisessä tilassa Snellmanninkadulla ollut ns. avodialyysiasema siirrettiin klinikan tiloihin. Tarkoitukseen kunnostettiin pitkään tyhjillään ollut potilasosasto ja potilaiden siirtely pihan yli pyörätuolien tai paarien avulla, mikä oli leimallista tälle klinikalle, väheni olennaisesti, kun dialyysipotilaat voitiin sijoittaa samaan kerrokseen hoitokoneiden kanssa. Tosin aivan klinikka-ajan loppuun asti potilaat kuljetettiin pihan yli pohjoisessa siipirakennuksessa olleille poliklinikalle ja röntgenosastolle. Talvella ja huonolla säällä siirto tehtiin klinikan omalla potilaankuljetusautolla, joka väliajat hoiti kaikkia muita kuljetuksia. Tällä autolla kuljetettiin mm. kotidialyysipotilaiden hoitotarvikkeet kahdesti viikossa erityisen aikataulun mukaisesti.

Viimeinen HYKSin ajan ylilääkäri oli professori Frej Fyhrqvist. Hänellä oli tapana kehua talon turvallisuutta: talossa oli sattunut ainoa kriisitilanne vuonna 1904 kun ilmoitettiin että kenraalikuvernööri Bobrikov oli haavoittunut vaarallisesti Senaatin talossa ja hänet tuotaisiin sotilassairaalaan ensiapua varten (joskaan ei lopulta tuotu) - sittemmin ei mitään.

1990-luvulla kiinteistö luovutettiin yliopistolle. Tiloihin asettui osa humanistista tiedekuntaa.

Kellotornin kohtaloMuokkaa

Kellotorni säilyi pitkälle 1920-luvulle, ja sen erottaa kiinteistön pihalla 1920-luvulla otetuissa vanhoissa valokuvissa, joita on ainakin kaupunginmuseon kokoelmissa. Yksi kuva oli porrashuoneen seinällä 1980-luvulla talon sairaala-aikana. Tämä kuva ja muita vastaavia asetettiin paikalleen 1980-luvulla tehdyn peruskorjauksen jälkeen kertomaan talon historiasta. Torni purettiin lopulta huonokuntoisena. Sen huipulla ollut risti siirrettiin Lääketieteen historian museoon. Se on myöhemmin ollut näytteillä eri tapahtumissa.

Kirkkosali myöhemmin ja nykyisinMuokkaa

Kirkkosali muutettiin muihin tarkoituksiin. Aluksi se oli luentosalina mutta sittemmin tila jaettiin kahtia ja siitä tehtiin tehostetun hoidon yksikkö sairaala-ajan loppuun. Muinaisesta kirkosta muistuttavat vain molempien salien koristeelliset kattorakenteet.

Nykyisin tiloissa on Yliopiston toimintoja.

LähteetMuokkaa

  • Koukkunen - Kasanko: Helsingin Ortodoksinen seurakunta 1827 - 1977, s. 59 - 60
  • *Lehtonen, Timo: Vaienneet kellot: Autonomian ajan sotilaskirkot 1809 - 1917. Jelgava Printing House, Riika, 2015. ISBN 978-952-93-6534-0.

ViitteetMuokkaa

  1. Lehtonen 2015, s. 52