Sormitus
Sormitus tai sormijärjestys on musiikki-instrumentin hallinnassa käytetty järjestelmä, jonka mukaan sormia liikutellaan suunnitellusti koskettimistolla, kielillä, otelaudalla, sormiaukoilla tai läpillä.[1]
Sormitus kosketinsoittimissa
muokkaaKosketinsoittimissa käytetään yleensä numeroita sormituksen merkintään siten, että peukalo vastaa numeroa 1, etusormi numeroa 2 ja niin edelleen. Sormitusohjeet ovat osa laajempaa esittämiskäytäntöä, jossa muina osa-alueina ovat kosketus ja artikulaatio.[1]
Koskettimiston mittasuhteet ovat vaikuttaneet merkittävästi sormituksen kehittymiseen. 1800-luvulle asti pianon valkoisten koskettimien etuosa oli niin lyhyt, että peukalon ja pikkusormen käyttäminen oli hankalaa nopeissa kuvioissa, eivätkä sormet tahtoneet mahtua mustien koskettimien väliin. 1500-luku suosi keskimmäisten sormien käyttöä ja peukaloa käytettiin vain vasemmassa kädessä. Sävellysten monipuolistuminen 1600-luvulla toi uusia haasteita ja 1700-luvulla peukaloa ja pikkusormea käytettiinkin jo huomattavasti enemmän.[1]
Varhaisimpien sormitusten tutkimisen on tapahduttava alkuperäissoittimien äärellä, koska 1800-luvulle saakka sävellyksiin ei juurikaan lisätty soitto-ohjeita.[1]
Urkujen soitossa jalkiokoskettimien pituus aiheutti rajoituksia. 1800-luvulle saakka jalkioita soitettiin enimmäkseen jalan kärjellä, mikä vaikeutti sävelten sidontaa toisiinsa. 1800-luvun puolivälissä alettiin käyttää myös kantapäitä, minkä koskettimiston uudet mittasuhteet mahdollistivat.[1]
Sormitus jousi- ja näppäilysoittimissa
muokkaaJousi- ja näppäilysoittimissa sormituksilla säädellään soivan kielen pituutta. Otelaudan nauhat ohjaavat sormien paikkaa muun muassa kitarassa ja sen sukulaissoittimissa. Sormitukseen vaikuttaa myös instrumentin käsittelyasento ja rakenne. Esimerkiksi viulua on pidetty eri kohdissa rinnalla tai leuan alla, jolloin vasemman käden asento on vaihdellut. Erityisesti jousisoitinten moniääninen soitto kaksoisotteilla tuo haasteita sormituksen suunnitteluun.[1]