Avaa päävalikko
Ruins of Songo Mnara, inside the main building.jpg

Songo Mnara on raunioitunut satamakaupunki Tansaniassa. Se sijaitsee pienellä saarella noin kymmenen kilometrin päässä Kilwa Kisiwanista. Se on ollut aikoinaan Afrikan ja Euroopan välisen kultakaupan keskeinen paikka. Arvellaan, että Euroopan 1360-luvun ruttoepidemian aiheuttama lama ja kysynnän lasku johtivat kaupungin talouden hiipumiseen. Kaupungissa on säilynyt hienoja taloja 1400- ja 1500-luvuilta. Useimmat sitä vanhemmat talot modernisoitiin 1700-luvulla, kun omanilaisia maahanmuuttajia asettui kaupunkiin.[1]

Songo Mnara muodostaa yhdessä Kilwa Kisiwanin kanssa Unescon maailmanperintökohteen.[2]

LähteetMuokkaa