Solomon Kane

Robert E. Howardin luoma fiktiivinen hahmo

Solomon Kane on kirjailija Robert E. Howardin luoma hahmo, jonka ensiesiintyminen tapahtui vuonna 1928. Useimmat Solomon Kane -tarinat julkaistiin alun perin Weird Tales –lehdessä.[1]

Kane on Elisabethin ajan Englannissa elävä puritaani, jonka elämäntehtävänä on kitkeä maailmasta pahuus sen kaikissa olomuodoissa. Howard kuvaili hänet pitkäksi, ankaraksi ja synkäksi, noin 40-vuotiaaksi mieheksi, jolla on kalpea iho, laihat kasvot ja kylmä silmät. Kane suhtautuu taikuuteen ja taikauskoon epäluuloisesti, ja taistelee niitä vastaan kaikin keinoin.[1]

Howardin uskotaan nimenneen hahmon kuvastamaan tämän kahtalaista luonnetta. Solomon eli Salomo edustaa raamatullista oikeutta ja Kane eli Kain ihmiskunnan ensimmäistä murhaajaa. Lopputuloksena on mies, jonka hellittämätön taistelu oikeuden ja uskon puolesta päästää samalla äärimmäisen väkivaltaisuuden valloilleen. Fanaattinen Kane pystyykin kiihdyttämään itsensä berserkkien kaltaiseen raivotilaan. Hän kantaa yleensä kahta pistoolia ja terävää yhdenkäden miekkaa, rapiiria.[1]

Vuonna 2009 sai ensi-iltansa Howardin kertomuksiin löyhästi perustuva elokuva Solomon Kane. Elokuvan käsikirjoitti ja ohjasi Michael J. Bassett, ja pääosaa esitti James Purefoy.[1]

Suomennetut tarinat muokkaa

  • Solomon Kane: kootut kertomukset ja runot. Suomentanut Harju, Markus. Nysalor-kustannus, 2022. ISBN 978-952-7275-83-2.

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Solomon Kane Comic Vine. CBS Interactive Inc. Viitattu 4.12.2015. englanti