Smoker (jap. スモーカー) on One Piece manga- ja animesarjassa Merivoimien eversti, ja myöhemmin kommodori . Hän on syönyt logia-ryhmään kuuluvan pirunmarjan, savusavumarjan, joka antoi hänelle voiman muuttua savuksi. Savu-voimiin liittyy myös Smokerin tapa polttaa sikaria, hänen tapauksessaan kahta yhtä aikaa. Hänellä on myös suuri sikarivarasto takkinsa alla. Hän pitää selässään jitteniä, japanilaisten lainvalvojien historiallista asetta, joka on omiaan mm. pamputtamiseen. Sen päässä on merikiveä. Smokerilla tiedetään olevan myös omalla savullaan kulkeva moottoripyörän tapainen kulkuväline.

Smoker Loguetownissa

muokkaa

Smoker nähtiin ensimmäisen kerran kaupungissa nimeltä Loguetown, joka sijaitsee aivan Grand Line - virran liepeillä. Hän oli paikan pelätyin lainvalvoja, ja hän takuuvarmasti sai jokaisen rikollisen nalkkiin. Mangassa Smokerin syytä ei kerrottu, miksi Loguetown oli hänen tukikohtansa, mutta animessa tähän luotiin selitus sijoittamalla nuori Smoker todistamaan merirosvokuningas Gol D. Rogerin teloitusta 24 vuotta sitten nykyisestä ajasta. Smoker sai kenties tästä halun poistaa jatkossakin rikollisuuden Loguetownista.

Kun sarjan päähenkilö Monkey D. Luffy miehistöineen poikkesi Loguetownissa, Luffy kiipesi Rogerin teloituslavalle, jossa hänet vangitsi jalkapuuhun Buggy-klovni. Buggy halusi teloittaa Luffyn jotta saisi kostettua Luffylle tappionsa. Tapahtuma ikävä kyllä herätti laajalti huomiota, myös Smokerin. Buggyn miekan jo miltei leikatessa Luffyn kaulan poikki tämä vain hymyili kuolemanhetkellään, mikä muistutti Smokeria Rogerista, joka hymyili myös ennen kuolemaansa. Salamaniskun poltettua mestauslavan päätti Smoker henkilökohtaisesti päästää päiviltä kuolemaa uhmaavan Luffyn. Se melkein onnistuikin, kunnes Luffyn isä, Monkey D. Dragon tuli väliin ja Olkihattupiraatit pääsivät karkuun. Smoker vannoi katkerana vangitsevansa Olkihatut, jonain päivänä.

Smoker Alabastan kuningaskunnassa

muokkaa

Alabastan kuningaskunnassa Smoker nähdään taas, Tashigi mukanaan. Rantauduttuaan, Smoker ja Tahigi päättivät käydä satamakaupunki Nanohanan Spice Bean ravintolassa, tutkimassa kesken ruokailun kuolleen asiakkaan tapausta. Asiakas, toisin sanoen Luffyn velipuoli Portgas D. Ace, ei ollutkaan kuollut, vaan nukahtanut varoittamatta. Smokerin saavuttua paikalle, hän tunnisti Acen heti Valkoparran alipäälliköksi. Acen ollessa merirosvo, täytyi Smokerin toteuttaa velvollisuutensa ja vangita hänet. Taistelun ollessa alkamaisillaan, paukahtaa Luffy gumigumiraketillaan ovesta ja heittää varomattomat Smokerin ja Acen, seinästä läpi. Huomattuaan Luffyn, Smokerin kiinnostus vaihtuu Luffyyn ja hän työntää Acen vain maahan ja kulkee tämän ylitse Luffya nappaamaan. Tämä kuitenkin mättää ruuat suuhunsa ja pakenee toisen kerran Smokerilta. Alkaa kiivas takaa-ajo joka melkein päättyy Luffyn kiinnijäämiseen, mutta Ace pelastaa hänet tulituli-voimillaan. Ace sanookin Smokerille ettei heidän voimillaan ottelu näe lopputulosta.

Toisen kerran Smoker apurineen tavataan Rainbasen kaupungissa. Hän ja Tashigi poikkesivat eräässä ravintolassa lasillisilla. Luffy -jälleen kerran tulee paikalla -ja lähtee maksamatta ostoksiaan. Smoker jahtaa Olkihattuja Alabastan taustapirun, kruunun kaapparilordi sir Crocodilen Rain Dinners -kasinoon. Siellä Olkihatut valitsivat "piraatti-paikan" "VIP-paikan" sijasta, ja päätyivät selliin. Myös Smoker jäi samaan selliin kiinni -mikä tuottikin erittäin mukavan kohtaamisen merirosvojen ja lainvalvojan välillä. Häkki oli tehty merikivi-nimisestä mineraalista, joka vie pirunmarjavoimat. Crocodilenn kanssa käytyjen kiivaiden keskustelujen jälkeen huone alkoi täyttyä vedestä ja banaanikrokotiileista. Olkihattujen Sanji saapui pelastamaan porukkaansa, mutta hänkin joutui veden valtaan. Luffy käski miehistönsä Roronoa Zoroa pelastamaan Smokerin, koska pirunmarjavoimaiset eivät osaa uida. Kiitollisena tästä Smoker antoi Olkihattujen paeta.

Hänet nähdään viimeisen kerran Alabastassa siivoamassa rikollisorganisaatio Baroque Worksin jälkiä. Hän kiskotutti sateentekoaluksen pois tuomasta pahaa mainetta Alabastan kuninkaalle. Tämän jälkeen hän vastaanotti Tashigin takaisin taistelustaan ja kehotti tätä tulemaan vahvemmaksi.

Smoker Enies Lobbyn ja Marinefordin jälkeen

muokkaa

Enies Lobbyn tapahtumien jälkeen Smoker nähtiin ohimennen hänen napattuaan 55 miljoonan berryn merirosvon. Tashigi toi hänelle ilmoituksen Olkihattujen kasvaneista palkkioista ja Smoker vannoi nappaavansa heidät Grand Linen viimeisellä puoliskolla, Uudessa maailmassa.

Huomattavasti suurempi rooli Smokerilla oli Valkopartapiraatit vastaan Merivoimien päämaja ja kruunun kaapparilordit -sodassa. Hänet kutsuttiin merivooimien päämajaan, Marinefordiin, kuten muutkin tärkeät merisotilaat, todistamaan Portgas D. Acen teloitusta ja varmistamaan ettei teloitus epäonnistu. Kuitenkin Valkopartapiraatit pääsivät merisotilaiden suojauksen läpi pelastamaan Acea, kuten velipuolensa Luffykin. Smoker asettui Luffya vastaan ja vangitsi tämän jittenillään. Luffyyn syvästi rakastunut Boa Hancock tuhosi Smokerin jittenin, ja aloitti taistelun liittolaistaan vastaan. Kahden vuoden aikahypyn jälkeen Smoker on saanut Vara-amiraalin paikan.

Ulkonäkö ja persoona

muokkaa

Smokerilla on harmaat, taakse vedetyt hiukset, hänen vartalonsa on hyvin lihaksikas ja hänellä on varmat(?) silmät sekä vähän partaa. Hän pukeutuu valkoiseen avotakkiin, jossa on vihreää turkista ja jonka selkämyksessä lukee kanjilla 正義, oikeus. Lisäksi hänellä on siniset housut ruskealla vyöllä. Poltettuaan sikarinsa hän vaihtaa ne takkinsa alla oleviin uusiin sikareihin.

Smoker pitää luotettavimpana apulaisenaan pursimies Tashigia, josta tulee myöhemmin aliluutnantti. Luonteeltaan Smoker on hyvin vakava, äreä, peloton ja periksiantamaton. Hän on myös hyvin rauhallinen sekä fiksu tapaus eikä suutu muusta kuin Tashigin tai Luffyn törttöilemisestä. Häntä voisivat kuvastaa 1800-luvun kylmät monimiljonäärit.