Smith Act, viralliselta nimeltään The Alien Registration Act (’laki ulkomaalaisten rekisteröinnistä’), oli vuonna 1940 säädetty Yhdysvaltain laki, joka oli laadittu mahdollisen fasistisen tai kommunistisen kapinan varalta. Laki oli myös suunnattu ammattiyhdistysliikettä vastaan, jossa vaikutti paljon maahanmuuttajia. Toisen maailmansodan aikana lain avulla tukahdutettiin sodanvastainen toiminta sekä Yhdysvaltojen sotatoimiin kohdistuva ulkomainen kumouksellisuus.[1]

Lain mukaan oli rikollista edistää hallituksen väkivaltaista kaatamista tai järjestää tai olla jäsenenä sellaisessa ryhmässä tai yhdistyksessä, joka on omistautunut tällaiselle toiminnalle. Ensimmäiset Smith Actin mukaiset syytetoimet käynnistettiin vuonna 1941, ja ne kohdistuivat Yhdysvaltain sosialistisen työväenpuolueen johtajiin. Toisen maailmansodan jälkeen lakia käytettiin syytteissä Yhdysvaltain kommunistisen puolueen johtoa vastaan.[2]

Lain ensimmäinen pykälä vaati kaikkia ulkomaalaisia aikuisia ilmoittautumaan hallitukselle neljän kuukauden kuluessa maahan saapumisestaan. Tämän vaatimuksen tarkoituksena oli helpottaa hallitusta jäljittämään ulkomaalaisia, jotka levittävät kumouksellista propagandaa ja harjoittavat kumouksellista toimintaa Yhdysvalloissa.[3]

Lakia sovellettiin ensimmäisen kerran vuosi sen hyväksymisen jälkeen. Minneapolisissa nostettiin syytteet 29 henkilöä vastaan. Syytetyt olivat Teamsters-ammattiliiton 544. paikallisyhdistyksen ja sosialistisen työväenpuolueen jäseniä, joita kutsuttiin trotskilaisiksi. Ainoa todiste heitä vastaan oli suuri määrä kommunistista kirjallisuutta, jonka liittovaltion agentit löysivät heidän toimistostaan. Tämän perusteella valamiehistö tuomitsi 18 syytettyä Yhdysvaltain hallituksen kaatamisen puolustamisesta. American Civil Liberties Union (ACLU) ja Civil Rights Defense Committee yrittivät turhaan valittaa tapauksesta. Viimeinen syytetyistä suoritti tuomionsa loppuun vuonna 1945.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. The Smith Act - Jack Miller Center. Viitattu 27.5.2024. (englanniksi)
  2. Smith Act Encyclopedia Britannica. Viitattu 27.5.2024. (englanniksi)
  3. a b The Alien Registration Act of 19 www.mckendree.edu. Viitattu 28.5.2024.