Skogbyn ruukki

1700-1800 -luvun rautaruukki Raaseporissa Uudellamaalla

Skogbyn ruukki toimi Tammisaaressa Hankoniemen luoteisrannalla vuosina 1682–1908. Nykypäiviin säilynyt ruukinalue käsittää 1700-luvun lopulla rakennetun masuunin, ruukin konttorirakennuksen ja patolammet sekä masuuniin yhteydessä olleen 1800-luvun puolessa välissä rakennetun puhalluskoneen. Ruukkialueella on myös entisiä työväenasuntoja, kivisen myllyn rauniot ja runsaasti purettujen ruukin rakennusten ja rakennelmien jäänteitä. 1700-luvulla rakennettu ruukin päärakennus siirrettiin läheisen Skogbyn sahan johtajan asunnoksi.[1]

Skogbyn ruukin ja masuunin perusti 1682 Fagervikin ja Pinjaisten Billnäsin rautaruukit omistanut Carl Billsten nuorempi. Ruukissa valmistettiin Ruotsista tuodusta vuorimalmista takkirautaa jota Fagervikin ja Billnäsin ruukkien kankirautapajat käyttivät. Skogbyn säilynyt alaosaltaan harmaakivestä ja yläosaltaan tiilestä rakennettu masuuni on vuodelta 1789 ja siihen liittynyt puhalluskone on vuodelta 1856. Masuunilammen harmaakivipato rakennettiin 1780 ja ruukin konttori 1783. Ruukki oli toiminnassa vuoteen 1908 saakka.[1]

Noin viiden kilometrin päässä ruukkialueesta Hankoniemen itärannalla sijaitsi Skogbyn höyrysaha jonka perusti Mauritz Hisinger vuonna 1888. Saha toimi vuoteen 1987 saakka. Säilyneen saha-alueen tuotantorakennukset ovat peräisin pääosin 1950–1980-luvuilta. Vanhimmat sahan asuinrakennukset ja ruokalarakennus ovat vuodelta 1888 ja uudempia työväen asuinrakennuksia on useita 1920-luvulta. Sahalta ruukin alueelle kulkee välirauhan aikana vuosina 1940–1941 rakennettu kantalinnoitettu Harparskog-linja.[1]

LähteetMuokkaa