Sirpa Lane
Sirpa Lane (oik. Salo; 1952 Turku – 1999 Formentera) oli suomalaissyntyinen näyttelijä ja malli. Hänet löysi alun perin Ruotsissa ohjaaja ja valokuvaaja David Hamilton. Elokuvaura vaikutti alussa lupaavalta: Roger Vadim nimesi Salon ”uudeksi Brigitte Bardot’ksi”.[1] Lanen tunnetuimpia rooleja ovat aatelisnainen Walerian Borowczykin elokuvassa La Bête ja Roger Vadimin elokuvan Charlotte nimirooli.
Sirpa Lane | |
---|---|
Sirpa Lane Pariisin kodissaan vuonna 1988. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Sirpa Lane (oik. Salo) |
Syntynyt | 1952 Turku |
Kuollut | 1999 (46 vuotta) Formentera |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | näyttelijä ja malli |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Lane lähti ulkomaille jo nuorena ja saavutti kulttimainetta Ranskassa ja Italiassa, mutta jäi kotimaassaan varsin tuntemattomaksi elokuvasensuurin takia. Lanen elokuvia nähtiin Suomessa ensimmäistä kertaa valkokankaalla vasta Suomen elokuva-arkiston sarjassa syksyllä 2006. Vuonna 1982 Sirpa Lane esiintyi Playboy-lehden ranskalaisen painoksen elokuun numeron kansikuvassa. [2][3]
Lanen elokuva-uran hiipuessa 1980-luvulla alan varjopuolet synkensivät sekä hänen työ- että yksityiselämäänsä. Hän sairastui AIDSiin ja menehtyi 46-vuotiaana.[4] Viimeisinä vuosinaan Lane antoi suomalaisille aikakauslehdille useita haastatteluja, joissa hän puhui avoimesti taudistaan.[5]
Filmografia muokkaa
- Fluff (1974)
- La jeune fille assassinée aka. Charlotte (1974)
- Pedon vallassa (1975)
- Nazi Love Camp 27 – hakaristi kohdussa (Nazi Love Camp 27, 1977)
- Malabestia (1978)
- Papaya, Love Goddess of the Cannibals (1978)
- La bestia nello spazio (1980)
- Trois filles dans le vent (1981)
- The Secret Nights of Lucrezia Borgia (1982)
- Exciting Love Girls (1983)
Lähteet muokkaa
- ↑ Tekijä:IMDB/Sirpa Lane IMDB. Viitattu 19.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Foreign Playboy Mags Vegasretro.com. Viitattu 19.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Lehtinen, Lauri: Nazi Love Camp 27 – hakaristi kohdussa (1977) Kino Regina. 11.6.2020. Viitattu 30.4.2023.
- ↑ Jyrki Hämäläinen: Neitsytöljy, s. 12–16
- ↑ Tumbex.com Tekijä:FinnSleaze Tumbex.com. Viitattu 19.1.2021. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla muokkaa
- Sirpa Lane Elonetissä.
- Sirpa Lane Internet Movie Databasessa. (englanniksi)