Sininen huntu

Curtis Bernhardtin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1951

Sininen huntu (engl. The Blue Veil) on vuonna 1951 ensi-iltansa saanut Curtis Bernhardtin ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva, jonka pääosassa on Jane Wyman. Elokuvan sivurooleissa ovat muun muassa Charles Laughton, Joan Blondell ja Agnes Moorehead.

Sininen huntu
The Blue Veil
Ohjaaja Curtis Bernhardt
Busby Berkeley
(yksi musikaalikohtaus)
Käsikirjoittaja Norman Corwin
Perustuu François Campaux’n tarinaan
Tuottaja Norman Krasna
Jerry Wald
Säveltäjä Franz Waxman
Kuvaaja Franz Planer
Leikkaaja George Amy
Tuotantosuunnittelija Carroll Clark
Pääosat Jane Wyman
Charles Laughton
Joan Blondell
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Wald/Krasna Productions
Levittäjä RKO Pictures
Ensi-ilta Yhdysvallat 5. syyskuuta 1951
Suomi 14. maaliskuuta 1952
Kesto 113 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Sininen huntu perustuu François Campaux’n tarinaan, jonka pohjalta Norman Corwin laati elokuvan käsikirjoituksen.[1][2] Sininen huntu on uudelleenfilmatisointi ranskalaisesta Uhrattua elämää (Le voile bleu, 1942) -elokuvasta.[2][1] Elokuvan tuottivat Norman Krasna ja Jerry Wald, ja Jane Wyman ja Joan Blondell saivat Oscar-ehdokkuudet suorituksistaan.[2][1] Vaikka Oscar-palkinto jäi saamatta, Wyman voitti Golden Globen.[2]

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sininen huntu kertoo nuoresta ranskalaisesta leskestä Louise ”LouLou” Masonista, joka menetti aviopuolisonsa ja lapsensa ensimmäisen maailmansodan aikana. Louise täyttää tyhjää loppuelämäänsä hoitamalla muiden lapsia. Ajan kuluessa ja lasten kasvettua aikuisiksi Louise alkaa etsiä omaa paikkaansa elämässään.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät

muokkaa
 Jane Wyman  Louise ”LouLou” Mason  
 Charles Laughton  Frederick ”Fred” K. Begley  
 Joan Blondell  Annie Rawlins  
 Richard Carlson  Gerald ”Jerry” Kean  
 Agnes Moorehead  Fleur Palfrey  
 Don Taylor  tohtori Robert ”Robbie” Palfrey  
 Audrey Totter  Helen Williams Hall  
 Cyril Cusack  Frank Hutchins  
 Everett Sloane  piirisyyttäjä  
 Natalie Wood  Stephanie Rawlins  
 Carleton G. Young  Henry Palfrey  
 Vivian Vance  Alicia Torgersen Begley  
 Dan O’Herlihy  Hugh Williams  
 Alan Napier  professori George Carter  
 Warner Anderson  Bill Ashworth  
 Harry Morgan  Charles Hall  
 Les Tremayne  Joplin  
 Dan Seymour  Pelt  
 Gregory Marshall  Harrison Palfrey  
 Lisa Golm  Elsa  
 Edith Leslie  Gussie  
 Sylvia Simms  neiti Quimby  
 Joy Hallward  Golub  
 James Anderson  Jim Tappan  
 Lovyss Bradley  Beverly  
 Muriel Maddox  rouva Tappan  
 Lillian Albertson  rouva Lipscott  
 Jim Hawkins  Tommy  
 Kathryn Sheldon  rouva Chalmers  
 Dee Pollack  Tony Williams  

Tuotanto

muokkaa

Tuottaja Jerry Wald yritti houkutella Greta Garboa eläkkeeltä Louise ”LouLou” Masonin rooliin, ja myöhemmin Bette Davis oli ehdokaslistan kärjessä pääosan esittäjäksi. Lopulta roolin sai Jane Wyman, joka kertoi myöhemmin LouLou Masonin roolin olleen hänen suosikkiroolinsa. Elokuvan rooleihin harkittiin myös Robert Newtonia, Martha Scottia ja Katharine Lockea.[1] Busby Berkeley ohjasi elokuvan musikaalikohtauksen, jossa Joan Blondell laulaa ”Daddy”-kappaleen. Les Tremayne tekee Sinisessä hunnussa ensiesiintymisensä elokuvissa.[1] Sininen huntu kuvattiin keväällä 1951 muun muassa Kalifornian Los Angelesissa, Pasadenassa ja San Marinossa.[1]

Julkaisu ja vastaanotto

muokkaa

Sininen huntu sai Yhdysvaltain ensi-iltansa Los Angelesissa 5. syyskuuta vuonna 1951,[1] ja New Yorkin ensi-illan elokuva sai 26. lokakuuta,[1] jolloin elokuva pääsi myös maanlaajuiseen teatterilevitykseen.[3] Suomessa elokuva sai teatteriensi-iltansa 14. maaliskuuta 1952.[4] RKO Radio Pictures oli elokuvan levittäjänä alkuperäisen teatterilevityksen aikana 1951.[4][1] Elokuva tuotti Pohjois-Amerikassa Yhdysvaltain ja Kanadan teatterilevityksen 1951 aikana 2,2 miljoonaa dollaria, ja maailmanlaajuisesti elokuva tuotti yhteensä 3 550 000 dollaria. Elokuva sai voittoa 450 000 dollarin verran.[1] Sininen huntu sai muun muassa The New York Timesin ja Varietyn elokuvakriitikoilta kiitettävän vastaanoton.[5][6]

Lux Radio Theater teki elokuvasta 60-minuuttisen radiosovituksen, jonka lähetys oli 24. marraskuuta 1952.[1] Radiosovituksessa Jane Wyman uusi elokuvaroolinsa, ja Blondellin roolin esitti hänen sisarensa Gloria Blondell, koska Joan Blondell ei ollut tavoitettavissa radiokuunnelmaan.[1]

Palkinnot ja ehdokkuudet

muokkaa
Palkinnot ja palkintoehdokkuudet
Vuosi Palkinto Kategoria Ehdokas Tulos
1952 Oscar-palkinto Paras naissivuosa Joan Blondell Ehdokkuus
Paras naispääosa Jane Wyman Ehdokkuus
Golden Globe Paras naispääosa draamaelokuvassa Voitto

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h i j k l THE BLUE VEIL (1951) tcm.com. TCM.com. Viitattu 4.11.2014. (englanniksi)
  2. a b c d The Blue Veil (1951) allmovie.com. Allmovie.com. Viitattu 4.11.2014. (englanniksi)
  3. THE BLUE VEIL (1951) rottentomatoes.com. Rottentomatoes.com. Viitattu 4.11.2014. (englanniksi)
  4. a b Blue Veil, The (1951) elonet.fi. Elonet.fi. Viitattu 4.11.2014. (suomeksi)
  5. THE BLUE VEIL nytimes.com. Nytimes.com. Viitattu 4.11.2014. (englanniksi)
  6. Review: ‘The Blue Veil’ variety.com. Variety.com. Viitattu 4.11.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa