Shakin maailmanmestaruusottelu 1985

Shakin maailmanmestaruusottelu 1985 järjestettiin Moskovassa. Ottelussa vastakkain pelasivat hallitseva maailmanmestari Anatoli Karpov ja haastaja Garri Kasparov. Ottelun kesti 24 peliä, ja se päättyi Kasparovin voittoon pistein 13–11.

Kasparov ja Karpov vuoden 1985 ottelussa

Kasparov voitti heti ensimmäisessä pelissä, jossa Karpov alkoi miettiä jo neljännen siirron jälkeen yllättävän avausvalinnan vuoksi. Edellisen MM-ottelun kaksi viimeistä peliä mukaan lukien tämä oli Karpovin kolmas peräkkäinen tappio, mitä hänelle ei ollut tapahtunut koskaan aikaisemmin. Neljännessä ja viidennessä pelissä Karpov puolestaan voitti ja siirtyi johtoon. Karpov teki virheen 11. pelissä, ja Kasparovin kuningataruhraus päätti pelin. Pistetilanne oli jälleen tasan. Kasparov voitti 16. pelin, jonka Chess Informant -kirjan lukijat valitsivat julkaisun historian parhaaksi. Pelaajat joutuivat 19. pelissä aikapulaan, jossa Kasparov hallitsi hermonsa paremmin. Karpov teki virheen vaikeassa asemassa, mikä johti tappioon. Kasparov johti kahdella pisteellä, mutta 22. pelissä hän haparoi, ja Karpov voitti helposti loppupelin. Seuraava peli päättyi tasan, mikä tarkoitti sitä, että viimeiseen peliin Kasparov siirtyi pisteen johdossa. Karpov tarvitsi voiton säilyttääkseen tittelinsä.[1] Karpovilla oli valkeat, ja hän aloitti aggressiivisesti rakentamalla vaikuttavan hyökkäyksen Kasparovin kuningasta kohti. Kasparovin mukaan pelissä tultiin kriittiseen pisteeseen, jossa Karpovin olisi pitänyt omistautua täydellisesti pelkkään hyökkäykseen. Karpov kuitenkin valitsi tyylilleen uskollisena varovaisemman lähestymistavan, ja mahdollisuus oli mennyt. Kasparov sai vastapeliä ja voitti lopulta pelin ja ottelun.[2] Siten 9. marraskuuta 1985 Kasparovista tuli 22-vuotiaana shakin kolmastoista maailmanmestari pistein 13–11.[1] Tappion seurauksena Karpov lakkasi avaamasta kuningassotilaalla melkein kokonaan ja uudisti avausvalikoimansa hänelle luonnollisemman tyylin mukaiseksi.[2]

MM-ottelu 1985 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 pisteet
  Anatoli Karpov 0 ½ ½ 1 1 ½ ½ ½ ½ ½ 0 ½ ½ ½ ½ 0 ½ ½ 0 ½ ½ 1 ½ 0 11
  Garri Kasparov 1 ½ ½ 0 0 ½ ½ ½ ½ ½ 1 ½ ½ ½ ½ 1 ½ ½ 1 ½ ½ 0 ½ 1 13
Valkea Musta Päiväys Tulos Siirtoja Voittaja Tilanne Avaus Huomautuksia Viite
1 Kasparov Karpov 1–0 42 Kasparov Kasparov johti 1–0 E20 [1]
2 Karpov Kasparov ½–½ 65 Kasparov johti 1½–½ B85 [2]
3 Kasparov Karpov ½–½ 20 Kasparov johti 2–1 D55 [3]
4 Karpov Kasparov 1–0 63 Karpov 2–2 D55 [4]
5 Kasparov Karpov 0–1 41 Karpov Karpov johti 2–3 C92 [5]
6 Karpov Kasparov ½–½ 27 Karpov johti 2½–3½ D55 [6]
7 Kasparov Karpov ½–½ 31 Karpov johti 3–4 D55 [7]
8 Karpov Kasparov ½–½ 49 Karpov johti 3½–4½ D55 [8]
9 Kasparov Karpov ½–½ 53 Karpov johti 4–5 C92 [9]
10 Karpov Kasparov ½–½ 37 Karpov johti 4½–5½ B85 [10]
11 Kasparov Karpov 1–0 25 Kasparov 5½–5½ E21 [11]
12 Karpov Kasparov ½–½ 18 6–6 B44 [12]
13 Kasparov Karpov ½–½ 24 6½–6½ E20 [13]
14 Karpov Kasparov ½–½ 32 7–7 B54 [14]
15 Kasparov Karpov ½–½ 22 7½–7½ C42 [15]
16 Karpov Kasparov 0–1 40 Kasparov Kasparov johti 8½–7½ B44 [16]
17 Kasparov Karpov ½–½ 29 Kasparov johti 9–8 E20 [17]
18 Karpov Kasparov ½–½ 23 Kasparov johti 9½–8½ B85 [18]
19 Kasparov Karpov 1–0 42 Kasparov Kasparov johti 10½–8½ E21 [19]
20 Karpov Kasparov ½–½ 85 Kasparov johti 11–9 D35 [20]
21 Kasparov Karpov ½–½ 44 Kasparov johti 11½–9½ D31 [21]
22 Karpov Kasparov 1–0 42 Karpov Kasparov johti 11½–10½ D35 [22]
23 Kasparov Karpov ½–½ 41 Kasparov johti 12–11 D55 [23]
24 Karpov Kasparov 0–1 42 Kasparov Kasparov voitti 13–11 B85 Karpov olisi tarvinnut voiton säilyttääkseen mestaruuden [24]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Mark Weeks: World Chess Championship 1985 Kasparov – Karpov Title Match Highlights Mark Weeks. Viitattu 30.5.2009. (englanniksi)
  2. a b Kasparov: How Life Imitates Chess s. 33–34