Seksuaalioikeudet
Seksuaalioikeudet ovat kansainvälisten seksuaaliterveys- ja perhesuunnittelujärjestöjen tekemä laajennus ihmisoikeuksiin. Seksuaalioikeuksilla pyritään suojelemaan yksilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta, koskemattomuutta sekä hyvinvointia.[1] Niissä käsitellään edellä mainittujen perusoikeuksien lisäksi oikeuksia seksuaaliseen nautintoon, lisääntymiseen, intiimeihin ihmissuhteisiin, seksuaaliterveuspalveluihin, tutkittuun tietoon sekä seksuaalikasvatukseen.
Seksuaalioikeuksia koskevia julistuksia on kaksi: Seksuaaliterveyden maailmanjärjestön (World Association for Sexual Health, WAS) ja Kansainvälisen perhesuunnittelujärjestöjen liiton (International Planned Parenthood Federation, IPPF). Niiden lisäksi seksuaalioikeuksia käsitellään kansainvälisten ihmisoikeusjuristien kokoamassa Yogyakartan periaatteissa[2] sekä muiden toimijoiden kuten The Institute for Advanced Study of Human Sexuality:n julkilausumassa[3].
Seksuaaliterveyden maailmanjärjestön Seksuaalioikeuksien julistus muokkaa
Seksuaaliterveyden maailmanjärjestö (World Association for Sexual Health, WAS) julkaisi Seksuaalioikeuksien julistuksen vuonna 1999 Hong Kongissa seksologian maailmankonferenssissa. Julistuksen pääkohdat ovat:
- Oikeus seksuaaliseen vapauteen.
- Oikeus seksuaaliseen itsemääräämiseen, loukkaamattomuuteen ja ruumiilliseen turvallisuuteen.
- Oikeus seksuaaliseen yksityisyyteen.
- Oikeus seksuaaliseen tasa-arvoon.
- Oikeus seksuaaliseen mielihyvään.
- Oikeus seksuaalisten tunteiden ilmaisuun.
- Oikeus vapaaseen seksuaaliseen liittymiseen.
- Oikeus tehdä vapaita ja vastuullisia valintoja lisääntymisestä.
- Oikeus tieteeseen perustuvaan tietoon seksuaalisuudesta.
- Oikeus kattavaan seksuaalikasvatukseen.
- Oikeus seksuaaliterveyspalveluihin.[4]
Kansainvälisen perhesuunnittelujärjestöjen liiton seksuaalioikeudet muokkaa
Kansainvälisen perhesuunnittelujärjestöjen liitto (International Planned Parenthood Federation, IPPF) julkaisi vuonna 2007 julistuksen, joka käsitteli seksuaalioikeuksia. Julistus sisältää seuraavat pääkohdat:
- Oikeus tasa-arvoon ja elämään vapaana kaikesta syrjimisen muodoista
- Oikeus vapaaseen ja aktiiviseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen
- Oikeus elämään, vapauteen, turvallisuuteen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen
- Oikeus yksityisyyteen ja luottamuksellisiin terveyspalveluihin
- Itsemääräämisoikeus ja oikeus sen tunnustamiseen lain edessä
- Oikeus ajattelun- ja sananvapauteen
- Oikeus terveyteen sekä oikeus hyötyä lääketieteen kehittymisestä
- Oikeus tietoon ja koulutukseen
- Oikeus päättää naimisiinmenosta ja lasten hankinnasta
- Oikeus vaatia näiden oikeuksien toteutumista[5]
Historiaa muokkaa
Seksuaalioikeuksien määritteleminen alkoi toden teolla 1990-luvulla. Tuolloin perhesuunnittelun ja sukupuolitautien hoidon ohella alettiin kiinnittää laajempaa huomiota seksuaaliterveyden kysymyksiin. Kairossa 1994 pidetty YK:n väestö- ja kehityskonferenssi oli käännekohta, kun 180 valtiota hyväksyi siellä tavoitteen, jonka mukaan seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvää tietoa ja palveluita sekä luotettavia ehkäisyvälineitä tuli olla jokaisen ihmisen ulottuvilla vuoteen 2015 mennessä. Keskeisenä tavoitteena oli äitiys- ja imeväiskuolleisuuden alentaminen, hiv-tartuntojen ennalta ehkäisy sekä naisten ja tyttöjen aseman parantaminen. [6]
Keskustelu laajeni vähitellen koskemaan myös seksuaalioikeuksia. Niiden keskeinen sisältö on, että jokaisella yksilöllä tai parilla on oikeus tietoisesti ja vastuullisesti päättää omaan elämäänsä liittyvistä asioista, kuten läheisen ihmissuhteen solmimisesta, avioitumisesta, lasten hankkimisesta ja ehkäisyn käytöstä.[6]
Tilanne Suomessa muokkaa
Keskeisinä tavoitteina seksuaalioikeuksien edistämisessä 2000-luvulla on nähty hoidosta riippuvaisten ihmisten seksuaalioikeuksien toteutuminen (esim. pitkäaikaissairaat, vammaiset, vanhukset, mielenterveyden ongelmista kärsivät), seksuaalivähemmistöjen sekä vaihtoehtoryhmien seksuaalioikeuksien toteutuminen (esim. homoseksuaalit, sadomasokistit, polyamorian kannattajat) sekä nuorten seksuaalioikeuksien parantuminen.[7]
Sexpo-säätiö on ottanut seksuaalioikeuksien edistämisen 2010-luvun tavoitteekseen.[1] Tavoite näkyy mm. koulutuspäivien aiheissa, kannanotoissa ja vuonna 2011 käynnistyneessä EHJÄ-hankkeessa, joka pyrkii vähentämään poikien ympärileikkauksia.[8]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Seksuaalioikeudet, Sexpo-säätiön verkkosivut [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Yogyakartan periaatteet suomeksi, Finnqueer [2]
- ↑ Sexual Rights, IASHS (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- ↑ Seksuaalioikeuksien julistus suomeksi, Sexpo-säätiön verkkosivut [3] (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Seksuaalioikeudet, Ihmisoikeudet.net [4][vanhentunut linkki]
- ↑ a b Seksuaalioikeudet osana ihmisoikeuksia. Väestötietosarja 11. Väestöliitto. Toim. Paula Alkio ja Jenni Tuominen. Helsinki 2006. s. 2. Kolmas tarkistettu painos. ISBN 951-9450-50-5 pdf[vanhentunut linkki]
- ↑ Tommi Paalanen: Seksuaalioikeuksia poljetaan Suomessakin, Vieraskynä, Helsingin sanomat 29.6.2010 pdf[vanhentunut linkki]
- ↑ Kannanotto poikien ympärileikkauksien kieltämiseksi, Sexpo-säätiön verkkosivut [5][vanhentunut linkki]