Satu Tuuli Karhu

suomalainen näyttelijä

Satu Tuuli Karhu (s. 5. joulukuuta 1994 Kajaani)[1][2] on suomalainen näyttelijä, joka tunnetaan muun muassa roolistaan elokuvassa Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (2018), josta hänet palkittiin parhaan naissivuosan Jussi-palkinnolla.[3] Karhu sai sivuosa Jussi-palkinnon myös elokuvasta Omenavarkaat (2024) ja on lisäksi saanut Jussi-sivuosaehdokkuuden myös elokuvasta Eden (2020).[4][5]

Satu Tuuli Karhu
Henkilötiedot
Syntynyt5. joulukuuta 1994 (ikä 30)
Kajaani
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 2018–
Merkittävät roolit Sofia
(Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja)
Tiina
(Eden)
Onerva
(Mädät omenat)
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Karhu kiinnostui teatterista, kun Kajaanin seurakunnan nuorisotyöntekijä pyysi häntä Kajaanin kaupunginteatterin kanssa toteutettavaan produktioon.[6] Hän pääsi ensiyrittämällä Teatterikorkeakouluun, josta valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2019.[6][1]

Vuonna 2019 Karhu esitti toista pääosaa Zaida Bergrothin ohjaamassa elokuvassa Marian paratiisi. Vuonna 2020 hän näytteli elokuvissa Eden[7] ja Naurun varjolla sekä rikostelevisiosarja Karpin toisella tuotantokaudella. Karhu on myös näytellyt Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Vuonna 2021 Karhu esiintyi sarjoissa Sisäilmaa sekä Mädät omenat.[8] Vuonna 2022 hän tuli valituksi Q-teatterin ensembleen.[9]

Freelancereilla voi välillä olla töitä kiireeksi asti, mutta sitten taas hiljaisempaa. Karhulta peruuntui vuoden sisällä viisi tuotantoa ensin koronaviruspandemian vuoksi ja sitten alan talousvaikeuksien takia. Hän päätti opiskella itselleen toisen ammatin. Karhu valitsi hierojan koulutuksen, sillä sen opiskelu kesti alle vuoden ja sujui näyttelijän työn ohessa. Hän valmistui kesällä 2024 ja on siitä lähtien ottanut asiakkaita vastaan rinnan teatteritöiden kanssa. Suuri rooli teatterissa tietää kiireitä, mutta kaksi työtä takaa varmemman toimeentulon.[10]

Filmografia

muokkaa
Elokuva
Vuosi Elokuva Rooli
2018 Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja Sofia
2019 Marian paratiisi Salome
2020 Eden Tiina
Naurun varjolla Laura
2022 Hamsterit Myyjätär
2024 Omenavarkaat Satu
2025 Ei koskaan yksin Journalisti
Televisiosarjat
Vuosi Sarja Rooli
2020 Karppi Kerttu Koskimäki
2021 Sisäilmaa Hanna Puustinen
Mädät omenat Onerva Poikelus
2022 Made in Finland Katarina Tammi
Mies joka kuoli Leena
True Story Suomi Maiju

Lähteet

muokkaa
  1. a b Olkkonen, Milla: Näyttelijä Satu Tuuli Karhu tunnustaa herkkyytensä: ”Häpesin pitkään sitä, että liikutun niin helposti” Viihde. 2.11.2019. Seura-lehti. Viitattu 3.1.2021.
  2. Näyttelijäopiskelija Satu Tuuli Karhu: On ollu todella hienoa opiskella just nyt tässä koulussa, koska on nähny sen, miten täällä on tartuttu ajankohtasiin asioihin. Taideyliopisto – Uniarts.fi. 25.9.2018. Arkistoitu 7.1.2019. Viitattu 20.1.2019.
  3. Jussi-gaalan palkituimmat elokuvat olivat Tyhjiö ja Juice Jussi-gaala. Viitattu 23.3.2019.
  4. Tässä ovat Jussi-ehdokkaat – Tove-elokuva kahmi jopa 10 ehdokkuutta Ilta-Sanomat. Viitattu 30.4.2021.
  5. Topelius, Taneli: Tässä kaikki Jussi-ehdokkaat – kaksi elokuvaa nousi yli muiden, julkistuksessa isoja ongelmia Ilta-Sanomat. 30.1.2025. Viitattu 21.2.2025.
  6. a b Rippileirille sijoittuvassa Eden-elokuvassa pappia näyttelevä Satu Tuuli Karhu: ”Riparilla toteutuu se, mitä uskonnollinen yhteisö voi parhaimmillaan tarjota” www.kirkkojakaupunki.fi. Viitattu 28.4.2021.
  7. Uusi näyttelijäsukupolvi tähdittää kesän ensi-iltaelokuvaa – Edenin traileri julki www.iltalehti.fi. Viitattu 8.4.2020.
  8. Hankalat naiset leimataan uudessa jännityssarjassa hulluiksi – tältä näyttää henkistä väkivaltaa käsittelevä Mädät omenat Ilta-Sanomat. 1.4.2021. Viitattu 28.4.2021.
  9. https://www.amusa.fi/q-teatterille-uusi-taiteellinen-johtaja
  10. Laari, Susanna: Karhun kourissa. Helsingin Sanomat, 15.2.2025, s. B 1–B 5. Helsinki: Sanoma Media Finland. ISSN 0355-2047 Artikkelin verkkoversio tilaajille. Viitattu 30.4.2025.

Aiheesta muualla

muokkaa