Satsanga Records

entinen suomalainen levy-yhtiö
(Ohjattu sivulta Satsanga)

Satsanga Records oli Jukka Kuoppamäen perustama, vuosina 1973–1979 toiminut suomalainen levy-yhtiö.[1] Levy-yhtiön julkaisujen pääpaino oli alusta alkaen iskelmämusiikki, mutta sen kautta ilmestyi myös joitakin epäkaupallisempia ja tyyliltään marginaalisempia julkaisuja.lähde? Kuoppamäki keksi yhtiön nimen joogafilosofiasta. Satsanga tarkoittaa, että kun ihminen on tekemisissä hyvän kanssa, se johtaa häntä hyvään.[2]

Satsanga Records
Perustettu 1973
Lakkautettu 1979
Perustajat Jukka Kuoppamäki
Tyylilajit iskelmä, pop, rock
Kotimaa  Suomi
Sijainti Helsinki

Levymerkin ahkerin levyttäjä oli sen johtaja Kuoppamäki, joka teki aktiivisesti kappaleita myös muille levymerkin artisteille. Kuoppamäki oli myös levymerkin kaupallisesti menestynein artisti. Iskelmiä yhtiölle levyttivät myös muun muassa Anita Hirvonen, Piritta Perälä ja Seppo Hanski.lähde? Noin kuuden toimintavuotensa aikana yhtiö julkaisi yli sata albumia ja yli viisikymmentä singleä.[1]

Monen muun pienen 1970-luvun jälkipuoliskolla toimineen levy-yhtiön lailla merkittävä osa Satsangankin julkaisuista oli ns. huoltoasemakasetteja, jotka sisälsivät levy-yhtiön artistien päivän hittilevytyksistä tekemiä cover-versioita. Satsangan kohdalla näitä levytyksiä julkaistiin Mitä Suomi soittaa -levysarjassa, jota ilmestyi neljätoista osaa vuosina 1975–1978.

Satsangan toiminta päättyi varojen puutteeseen vuonna 1979. Nykyään Satsangan katalogin oikeudet omistaa lähes kokonaan Rocket Records, joka on tuottanut yhtiön vanhoista levyistä cd-julkaisuja.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Rocket Records: Satsanga Records Rocket-records.com. Arkistoitu 11.4.2016. Viitattu 26.10.2014.
  2. Kuoppamäki, Jukka (toim. Juha Rantala): Sinne ja takaisin – matka Euroopan sydämeen, s. 86. Basam Books, 2014. ISBN 978-952-260-296-1.

Aiheesta muualla muokkaa