Sasradiningrat IV
Kangjeng Radèn Adipati Sasradiningrat IV (1847–1925) oli Surakartan sulttaanikunnan patih (suom. suurvisiiri, ylin ministeri) vuodesta 1890 vuoteen 1916. Hänen virassa ollessaan Surakartaa hallitsivat sulttaanit Pakubuwono IX ja Pakubuwono X.[1]
| Sasradiningrat IV | |
|---|---|
 Sasradiningrat IV noin vuonna 1890 |
|
| Surakartan patih | |
|
25. heinäkuuta 1890 – 1916
|
|
| Monarkki |
Pakubuwono IX Pakubuwono X |
| Edeltäjä | Mangunkusuma |
| Seuraaja | Joyonegoro |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1847 |
| Kuollut | 1925 |
| Vanhemmat | Sasranagara (isä) |
| Tiedot | |
| Suhteita |
K. P. A. Kusumadilaga (ottoisä) Pakubuwono IX (appi) |
Elämäkerta
muokkaaSasradiningrat IV syntyi vuonna 1847.[2] Hänen isänsä Sasranagara toimi patihin asemassa vuodet 1866–1887.[3] Hänet adoptoitiin kuusivuotiaana jaavalaisen taiteen asiantuntijan K. P. A. Kusumadilagan perheeseen.[2]
Sasradiningrat IV:n välit oikeaan isäänsä eivät olleet hyvät. Hän oli isänsä 12. poika[3] ja ajautui nuoruudessaan vaikeuksiin useiden epäonnisten naissuhteidensa takia, joista yhdessä toisena osapuolena oli alankomaalainen prostituoitu. Hän avioitui myöhemmin sulttaani Pakubuwono IX:n tyttären kanssa.[4]
Ottoisänsä tavoin myös Sasradiningrat IV itse arvosti elämässään taiteita.[2] Ennen nousuaan patihin asemaan hän oli vuonna 1882 valitsemassa joukkoa surakartalaisia kulttuurillisia artefakteja lainattavaksi siirtomaaisäntä Alankomaiden järjestämään näyttelyyn.[4] Hän myös kirjoitti omaelämäkerrallisen teoksen nimeltä Serat Dhirilaksita, joka käsitteli hänen elämäänsä 40-vuotiaaksi asti.[1]
Kun Sasranagara kuoli, Sasradiningrat IV:tä ei välittömästi nimitetty uudeksi patihiksi, vaan virkaa toimitti kaksi vuotta Mangunkusuma. Tämä erotettiin joulukuussa 1889, ja Sasradiningrat IV:stä tuli virkaatekevä patih. Hänen asemansa vahvistettiin 25. heinäkuuta 1890.[3]
Patihina Sasradiningrat IV oli edistyksellinen. Virkakautensa alkupuolella lokakuussa 1890[5] hän perusti Radya Pustaka -nimisen säätiön[2], jonka tavoitteena oli vaalia ja suojella jaavalaista kulttuuria. Hän nimitti vuonna 1899 Padmasusastra-nimisen oppineen aatelisen pääkirjastonhoitajaksi[6], rakennutti sairaalan ja köyhäintalon sekä perusti islamilaisen koulun ja museon.[2]
Ensimmäinen jaavalainen eurooppalaistyylinen jousisoitinorkesteri oli Sasradiningrat IV:n perustama. Hän myös järjesti muusikoille, sepille, nukketeatterien esiintyjille ja taidekaivertajille näyttöjä ja jakoi näille todistuksia, jotta näiden oli helpompi löytää työtä.[2]
Sasradiningrat IV:n tilalle patihin asemaan nimitettiin vuonna 1916 Joyonegoro.[7] Hän kuoli vuonna 1925.[1][2][5]
Lähteet
muokkaa- Florida, Nancy K.: Javanese Literature in Surakarta Manuscripts: Manuscripts of the Radya Pustaka Museum and the Hardjonagaran Library. Nide 3. Cornell University Press, 2012. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Dewanto, Wahyu: Space and myth in Surakarta Kasunanan Palace, Indonesia. Launceston: University of Tasmania, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Perlman, Marc: Changing Conventions in the Central Javanese Performing Arts: A Case Study of the Music of the Colonial-Era Wayang Kulit Purwa. Archipel, 2010. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- Wieringa, Edwin: Ethnoknowledge and the Sea of Progress: Padmasusastra's Javanese Encyclopaedia. Anthropos, 2010. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)