Sari Lilliestierna

Sari Leila Hannele Lilliestierna (o.s. Pesonen, s. 21. huhtikuuta 1954 Hausjärvi) on suomalainen näyttelijä, joka aloitti uransa Ruotsissa esittämällä naispääosaa John Olssonin elokuvassa Jonny Roova (1985) ja jatkoi näyttelemistä Ruotsin televisiossa, esimerkiksi Agneta Fagerström-Olssonin tv-sarjassa Seppan (1986).

Ruotsin kautensa jälkeen Lilliestierna palasi Suomeen, jossa hän 1990-luvulla näytteli useissa televisiotuotannoissa. Hänet nähtiin vierailijana muun muassa Carl Mestertonin suositussa sukudraamassa Metsolat (1993–1995), jonka lisäksi hän näytteli sivuosaa Peter Lindholmin elokuvassa Isältä pojalle (1996), josta tehtiin myös päähenkilön nimeä kantava tv-sarja Nortia (1996). Muista 1990-luvun rooleista mainittakoon muun muassa seksuaalisia vähemmistöjä edustavan opettajan rooli Ilse Raution kirjoittamassa televisiosarjassa Onnea vai menestystä (1996). 2000-luvulla Lilliestiernan esiintyminen kameran edessä jatkui muun muassa sellaisissa suosituissa sarjoissa kuin Salatut elämät ja Tahdon asia (2005) sekä Kauniissa miehessä (2003).

Lilliestierna on tehnyt lukuisia rooleja myös näyttämöllä, kuten esimerkiksi Riihimäen teatterissa, jossa hän näytteli 1990-luvulla naispääosaa Gardner McKayn Leikintekijässä sekä rouva de Volanges´n roolin Christopher Hamptonin Valheissa ja viettelijöissä. Nykyisin Lilliestierna toimii ohjaajana Teatteri Undassa, joka on tamperelainen harrastajateatteri, ja ohjaa myös teatterikerhoja.

LähteetMuokkaa