Avaa päävalikko

Santeri Paloniemi

suomalainen alppihiihtäjä

Santeri Paloniemi (s. 8. marraskuuta 1993) on uransa jo lopettanut suomalainen alppihiihtäjä, joka kilpaili tekniikkalajeissa eli pujottelussa ja suurpujottelussa.[1] Hän voitti nuorten pujottelun MM-kultaa kaudella 2011–2012 ja oli kolmas 2012–2013.[2][3] Hän kuului kaudella 2013–2014 Suomen alppihiihdon maajoukkueeseen.[2]

Nuorten MM-kilpailuissa helmikuussa 2010 Paloniemi sijoittui pujottelussa yhdeksänneksi.[3] Tammikuussa 2011 hän oli nuorten MM-kilpailuissa pujottelun viides.[3] Samana vuonna käydyissä Garmisch-Partenkirchenin MM-kilpailuissa hän keskeytti pujottelussa.[4] Schladmingin MM-kilpailuissa 2013 hän sijoittui pujottelussa 16:nneksi.[1]

Alppihiihdon maailmancupissa Paloniemi kilpaili ensimmäisen kerran Levillä marraskuussa 2010.[5] Maailmancupissa Paloniemi sijoittui parhaimmillaan sijalle 17 Schladmingin pujottelun maailmancupin finaalissa maaliskuussa 2012.[5][6] Cupin finaalissa pisteitä saa vain 15 parasta,[7] joten ensimmäiset maailmancup-pisteensä Paloniemi sai oltuaan 24:s Levin pujottelussa marraskuussa 2012.[8]

Seuratasolla Paloniemi edusti Ruka Slalomia ja valmentajana toimi hänen isänsä Martti Paloniemi.[2][9] Hänet valittiin Suomen vuoden nuoreksi urheilijaksi 2012.[9]

Paloniemi ilmoitti lokakuussa 2016 lopettavansa uransa jatkuvien loukkaantumisten vuoksi.[10]

LähteetMuokkaa

  1. a b Santeri Paloniemi Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) tietokannassa (englanniksi)
  2. a b c Santeri Paloniemi Ski Sport Finland. Viitattu 1.11.2013.
  3. a b c Junior Ski World Championships Results FIS. Viitattu 1.11.2013.
  4. World Ski Championships Results FIS. Viitattu 1.11.2013. (englanniksi)
  5. a b Santeri Paloniemi: FIS World Cup Results FIS. Viitattu 1.11.2013.
  6. Pujottelucup päättyi ruotsalaisjuhliin Yle Urheilu. Viitattu 11.11.2012.
  7. Suomalaislaskijoilla hulppeat oltavat Levillä – vain ulkoporeallas puuttuu 11.11.2012. MTV3. Viitattu 22.2.2013.
  8. Andre Myhrerin voitto avasi miesten pujottelucupin, Paloniemi pisteille levi.fi. 11.11.2012. Viitattu 22.2.2013.
  9. a b Pujottelulupauksesta Vuoden nuori urheilija Yle Urheilu. Viitattu 28.1.2013.
  10. Santeri Paloniemen alppiura ohi – vain 22-vuotiaana mtv.fi. Viitattu 21.10.2016.