Sanni Pohjonen

kuvitteellinen hahmo televisiosarjassa Salatut elämät
(Ohjattu sivulta Sanni Taalasmaa)

Sanni Emilia Pohjonen[1][2] (ent. Taalasmaa) on kuvitteellinen hahmo televisiosarjassa Salatut elämät. Hahmoa esitti Kerttu Rissanen vuosina 2014–2020.[3]

Sanni Pohjonen
Näyttelijä(t) Kerttu Rissanen
Kesto 2014–2020
Ensi-
esiintyminen
Osa 2561: Helena menee perhe edellä puuhun
(20. tammikuuta 2014)
Viimeinen
esiintyminen
Osa 3796: Ikuisesti sinun
(23. kesäkuuta 2020)
Henkilötiedot
Koko nimi Sanni Emilia Pohjonen (ent. Taalasmaa)
Status kuollut
Ammatti Töissä majatalo amandassa
Sukupuoli nainen
Ikä 24
Kotipaikka Helsinki
Asuinpaikka Helsinki, Pihlajakatu 23 B 8
Kuolinsyy jäi autoon puristuksiin helikopterin iskeydyttyä sen katolle
Suhteet
Vanhemmat Kristiina Pohjonen
Heikki Pohjonen (kuollut)
Sisarukset Kalle Laitela (velipuoli)
Miia Laitela (siskopuoli, kuollut)
Puoliso(t) Tale Taalasmaa (kuollut)
Lapset Ilja Taalasmaa (kuollut)
Tutut Iida Mustonen

Sannin äiti on Kristiina Pohjonen ja isä edesmennyt Heikki Pohjonen. Sannilla on äitinsä puolelta kaksi sisarpuolta, Kalle ja aivokasvaimeen menehtynyt Miia, jota Sanni ei koskaan ehtinyt tavata. Ennen kuolemaansa Sanni asui poikansa Iljan sekä miehensä Talen kanssa.

Sanni asui lapsuutensa äitinsä ja isänsä kanssa. Myöhemmin vanhempien erottua hän jäi asumaan kahdestaan äitinsä Kristiinan kanssa, mutta piti myös säännöllisesti yhteyttä isäänsä. Sarjaan saavuttuaan ei mennyt kauaa, kun Sanni sai tietää äitinsä entisestä elämästä Liisa Laitelana, suuttui äidilleen ja muutti tämän entisen miehen Ismo Laitelan luokse. Riitojen selvittyä, Ismo ja Kristiina aloittivat uuden suhteen, jota myöhemmin alkoi hankaloittaa Sannin isä Heikki Pohjonen, joka halusi palata yhteen Kristiinan kanssa. Kristiina valitsi Heikin, mutta myöhemmin Heikin murhasi palkkamurhaaja Seireeni, jonka oli palkannut Camilla Mustavaara.

Selvittyään järkytyksestä Kristiina alkoi jälleen seurustelemaan entisen aviomiehensä Ismon kanssa. He asuivat Sannin ja Kallen kanssa perheenä Ismon luona Pihlajakadulla lähes tavallista perhe-elämää, kunnes Kristiina sai päähän tulleesta iskusta muistinmenetyksen ja luuli elävänsä aikaa, jona eli Liisa Laitelana. Hän ei enää muistanut, että Miia on kuollut eikä, että Sanni on hänen tyttärensä. Kristiina ei halunnut, että Sanni, joka joutui esiintymään Ismon sukulaistyttönä, asuisi enää Laiteloilla. Tämän takia Sanni muutti Kallen luokse ja myöhemmin Talen luokse Taalasmaille. Keväällä 2016 muistinmenetyksen aikana Kristiina myös tuli raskaaksi Ismolle. Hän sai keskenmenon Sannin paljastettua Kristiinalle Miian olevan kuollut ja näytti tälle Miian hautakiven. Pian Kristiina muisti jälleen kaiken ja kutsui Sannia tytökseen Ismon tultua haukkumaan Sannia Kristiinan keskenmenosta.

Rakkaussuhteet

muokkaa

Tale Taalasmaa

muokkaa

Sanni tapasi Tale Taalasmaan ja tämän ystävät uimarannalla ennen lukion alkua. Tale ihastui Sanniin ja yritti iskeä tyttöä kauan, muun muassa esittämällä hipsteriä. He ystävystyivät päädyttyään samaan lukioon. Vähitellen Sanni alkoi ihastua Taleen ja he alkoivat seurustella. Erään riidan päätteeksi Sanni päätyi harrastamaan seksiä Janne Haukkalan kanssa ja sai myöhemmin tietää olevansa raskaana. Tale pani välit poikki Sanniin ja Janneen ja karkasi vanhempiensa luokse Ruotsiin.

Talen palattua takaisin pari sai asiansa selvitettyä ja alkoivat ystävystyä uudestaan ja myöhemmin rakastuivat. Tale lupasi olla Sannin vauvalle isä. Kuitenkin selvisi että Lari Väänänen on Iljan biologinen isä ja myöhemmin siitä saivat tietää myös Kalle ja Tale. Sanni ja Tale erosivat, mutta lopulta palasivat taas yhteen ja Sanni muutti Taalasmaille Iljan kanssa. Tale ja Lari tekivät sovinnon, kuten myös Lari ja Kalle.

Myöhemmin Sanni ja Tale menivät naimisiin. Sanni otti sukunimekseen Taalasmaa ja vaihtoi sen myös Iljan sukunimeksi. Samalla Talesta tuli virallisesti Iljan isä, hänen adoptoitua Iljan. Myöhemmin Sanni jätti Talen, koska sai tietää että Tale oli pettänyt häntä toisen naisen kanssa.

Vuoden 2020 keväällä Tale ja Sanni palasivat yhteen. He alkoivat suunnittelemaan lomaa Espanjaan yhdessä. Matka sai kuitenkin erittäin traagisen käänteen, kun Camilla Mustavaaraa ja Aki Nikkistä kuljettanut helikopteri putosi suoraan auton päälle, jonka sisällä Sanni, Tale ja Ilja istuivat. Kukaan autossa olleista ei selvinnyt.

Janne Haukkala

muokkaa

Sanni päätyi harrastamaan seksiä Talen parhaan ystävän Janne Haukkalan kanssa, kun Janne erosi tyttöystävästään Iida Mustosesta. Sanni ja Janne päättivät, että yhden illan juttu jää heidän väliseksi salaisuudeksi. Pian Sanni huomasi olevansa raskaana ja luuli lapsen olevan Jannen. Janne ei kokenut olevansa valmis isäksi, eikä halunnut olla lapsen kanssa tekemisissä. Iljan synnyttyä hän alkoi kiinnostua tästä ja oli innokas hoitamaan tätä, verukkeella että Sannin ja Talen pitäisi päästä rentoutumaan. Sanni oli jo saanut selville, ettei Janne olekaan Iljan isä ja joutui kertomaan sen Jannelle. Myöhemmin kun Talella ja Sannilla oli vaikeaa Sanni otti hieman etäisyyttä Taleen ja sanoi menevänsä äitinsä luokse Hämeenlinnaan. Oikeasti hän oli Jannen luona ja he päätyivät melkein suutelemaan. Myöhemmin Janne oli ihastunut Sanniin mutta ei halunnut rikkoa Talen ja Sannin välejä. Kun Tale aavisti että Jannella on jotain, Janne väitti tykkäävänsä Tiina Järvisestä. Myöhemmin Moosen hississä Janne suuteli Sannia, mutta Sanni sanoi Jannelle, ettei halua hänen kanssaan mitään.

Raskaus ja Ilja

muokkaa

Raskauden alkuvaiheet ja isäehdokkaat

muokkaa

Huomattuaan olevansa raskaana Sanni piilotteli asiaa aluksi eikä tiennyt, minkä päätöksen tekee. Ensimmäisenä raskaudesta kuuli Iida, joka oli ystävänsä tukena ennen kuin sai tietää lapsen olevan hänen entisen poikaystävänsä, Jannen. Sanni varasi ajan aborttiin. Koska raskaus oli jo todella pitkällä, sai hän erikoisluvan keskeytykseen. Viime hetkellä hän päätti kuitenkin pitää lapsen. Sanni salasi asian pitkään perheeltään. Ismo kuitenkin huomasi Sannin tilan, mutta lupasi olla asiasta hiljaa. Melko viimeisillään raskaana oleva Sanni paljasti asian äidilleen ja muulle perheelle, jotka pienen järkytyksen jälkeen tukivat häntä parhaansa mukaan. Lopulta Sannin tila selvisi myös koulukavereille, Sannin omasta halusta tosin. Sanni synnytti terveen poikavauvan, joka nimettiin Iljaksi. Nimen keksi Janne, joka tällöin vielä luuli olevansa Iljan isä. Janne nimesi Iljan jääkiekkopelaaja Ilya Kovalchukin mukaan. Iida lupautui Iljan kummitädiksi ja kummisedäksi Lari Väänänen. Myöhemmin kuitenkin paljastui että Iljan isä ei ole sittenkään Janne, vaan Lari. Hänellä ja Sannilla oli ollut yhden yön juttu, josta Ilja sai alkunsa. Lari väitti, ettei ole kiinnostunut pojasta. Myöhemmin Lari kuitenkin alkoi välittää Iljasta, kun kuuli että tämä on kadonnut.

Ristiäiset

muokkaa

Sannin perhe halusi pitää ristiäiset. Sanni suostui ja halusi kutsua isänsä Heikin sinne, mutta Kristiina ei. Sanni soitti isälleen siitä huolimatta, mutta tämä kuitenkin sanoi, ettei pääse ristiäisiin kiireidensä vuoksi. Sanni suuttui hieman ja meni kertomaan asiasta Ismolle ja Kristiinalle. Kristiina oli iloinen, ettei Heikki tulisi, koska Kristiinan mielestä tämä saattaisi sotkea kaiken. Heikki kuitenkin ilmestyi Pihlajakadulle. Kristiina ei pitänyt Heikin saapumisesta, mutta Heikki yritti saada Kristiinan takaisin, jonka seurauksena Ismo ja Heikki ajautuivat riitelemään. Sanni päätti pitää ristiäiset Moosessa. Ismon ja Heikin riidan vuoksi hän ei halunnut ristiäisiin ketään sukulaisiaan ja kutsui ainoastaan Talen, Jannen sekä Iljan kummit Mooseen. Sanni pyysi Jannea ostamaan kastemekon, joka kuitenkin osti jääkiekkopaidan jonka selässä luki Ilja 1. Sitä Janne ehdotti myös nimeksi ja vauvan nimeksi tuli Ilja.

Iljan katoaminen

muokkaa

Kun Sannin ja Talen lakkiaiset lähestyivät niin Ullan uusi kumppani Gunnar Mustavaara päätti kustantaa lakkiaset, koska oli mielestään vienyt Ullan aikaa Iljan hoitamisesta. Sanni ja Tale oli innoisaan tästä ja päättivät mennä ostamaan pukuja, Ullakin meni lenkille ja Ilja jäi Gunnarille vahdittavaksi. Gunnar päätti mennä kahvilaan pikaisesti hakemaan kahvia ja jätti Iljan hetkeksi ulos rattaisiin. Kun Gunnar tuli kahvilasta hän ei huomannut mitään ja jatkoi matkaansa rattaiden kanssa. Lenkkeilevä Ulla tuli häntä vastaan ja huomasi, ettei Ilja ole rattaissa. Ulla ja Gunnar kertoivat siitä Sannille ja Talelle ja tekivät katoamisilmoituksen poliisille. Kun Lari sai kuulla Iljasta, hän halusi auttaa. Pian selvisi, että Lari halusi olla Iljan isä, ja kun hänelle ei annettu mahdollisuutta niin hän ilmoitti siitä lastensuojeluun saadakseen tunnustaa Iljan isyyden.[4] Lastensuojelun työntekijä Moilasesta tuli lisää päänvaivaa Sannille ja Talelle. Moilanen kertoi, että jos poika löytyy hänet saatetaan ottaa huostaan. Pitkän etsinnän jälkeen poliisit kertoivat, että he löysivät Iljan hupparin merestä. Poliisit varoittelivat, että Ilja saattaisi olla kuollut, mutta Sanni ei halunnut uskoa siihen. Myöhemmin Ulla pyysi Ismoa hypnotisoimaan hänet, sillä hän oli varma, että Ilja olisi elossa. Ulla ehti nähdä että Ilja istuu jonkun sylissä mutta Kalle kuitenkin keskeytti hypnoosin niin ettei Ulla ehtinyt näkemään kaappaajaa. Myöhemmin, kun Lari ja Elias olivat ostoskeskuksessa, auto meinasi ajaa heidän päältään tahallaan ja Ulla päätteli sen olevan Iljan kaappaaja. Pian he pyysivät Linda Eerikäistä näyttämään ostoskeskuksen valvontakamerat, mutta niistä ei ollut apua. Myöhemmin Lari murtautui samaiseen autoon, joka oli yrittänyt ajaa hänen ja Eliaksen päältä ja löysi navigaattorin avulla, missä kaappaaja asui. Pian selvisi että kaappaaja oli Moilanen. Moilanen vangitsi Larin, ettei hän pääsisi pois asunnosta kertomaan kaappaajan henkilöllisyyttä. Elias saapui aseen kanssa uhkailemaan Moilasta, jotta tämä vapauttaisi Iljan. Moilanen tarttui aseeseen ja yritti ottaa sitä, jonka seurauksena ase laukesi.[5] Iljan tai Eliaksen käynyt kuinkaan, mutta luoti osui Lariin, joka selvisi tapahtumasta hengissä.

Yhteenpaluu Talen kanssa, onnettomuus ja kuolema

muokkaa

Sannin erottua Talesta kumpikin päätti aloittaa uuden elämän. Sanni seurusteli jonkin aikaa työnantajansa Aki Nikkisen kanssa. Eron aikana Tale ja Sanni jakoivat Iljan huoltajuuden. Jonkin ajan kuluttua pariskunta päätyi kuitenkin sänkyyn ja he päättivät palata takaisin yhteen. Tale muutti takaisin Sannin luo.

Pian yhteenpaluun jälkeen Tale alkoi suunnittelemaan perheelleen yllätysmatkaa Kanariansaarille yhdessä Janne Haukkalan kanssa. Heidän jo ajaessaan lentokentälle kävi ilmi, että Janne oli epähuomiossa pakannut mukaan Ullan passin, joten he joutuivat kääntymään takaisin. Passin haku sai kuitenkin traagisen käänteen, kun helikopteri, jonka kyydissä olivat Aki ja Camilla, putosi suoraan heidän autonsa päälle aiheuttaen räjähdyksen. Helikopterin pudotessa auton sisällä istui Ilja, jota Sanni sekä Tale yrittivät saada ulos autosta. Kolmikko menehtyi auton puristuessa kasaan sen jäädessä helikopterin alle.

Perhesuhteet

muokkaa

Rakkauselämä

muokkaa

Vihamieliset suhteet

muokkaa
  • Elina Taalasmaa: Sanni heitti viiniä Elinan paitaan, sopivat välinsä ennen Sannin kuolemaa
  • Tiina Järvinen: Sanni löi Tiinaa kasvoihin
  • Alissa Nikkinen: Olivat aluksi vihamielisiä toisiaan kohtaan Iidan ja Alissan riitojen vuoksi, myöhemmin ystävystyivät

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Käy ilmi jaksossa 3090 ”Taalasmaat – vastanaineet”
  2. Käy ilmi jaksossa 3250: Hyvästi, Sanni Taalasmaa (28.2.2018)
  3. MTV: Kerttu Rissanen jättää Salatut Elämät seitsemän vuoden jälkeen – hahmolla traaginen loppu Iltalehti. 31.7.2020. Viitattu 3.8.2020.
  4. Salkkarit-pienokaisen katoaminen kuumentaa tunteita - raju riita isyydestä! mtv.fi. 31.5.2016. MTV. Arkistoitu 12.3.2017. Viitattu 9.3.2017.
  5. Salkkareissa ammuskellaan - Iljan pelastusyritys saa karmivan lopun mtv.fi. 26.9.2016. MTV. Arkistoitu 12.3.2017. Viitattu 9.3.2017.