Sammonlahden koulu

peruskoulu

Sammonlahden koulu on Lappeenrannan länsialueella toimiva perusopetuksen yhteiskoulu, jolla on neljä eri toimipistettä. Lappeenrannan Skinnarilassa sijaitsevat ala- ja yläkoulujen toimipisteet. Kouluun kuuluvat myös Lavolan koulu ja Kuusimäen koulu, joissa on omat toimipisteet peruskoulun alaluokille 1–6. Vuonna 2023 ilmoitettiiin koulun alaisuuteen kuuluvan kaikkiaan noin 900 oppilasta, 85 opettajaa ja 15 koulunkäynninohjaajaa.[4]

Sammonlahden koulu
Sijainti Saunakivenkatu 12, Sammonlahti, Lappeenranta
Tyyppi yläkoulu [1]
Perustettu 1. elokuuta 1989
Rehtori Vesa Raasumaa [2]
Luokat 7–9 [3]
Oppilaita 336 (2016) [3]

Suurin osa Sammonlahden koulun toiminnoista on tarkoitus siirtää uuteen vuonna 2025 valmistuvaan Sammontalo-rakennukseen, johon on tulossa perusopetuksen luokat 1–9. Sammontalo tarjoaa tilat myös varhaiskasvatukselle ja esi- sekä valmistavalle opetukselle, kirjastolle, nuorisotoimelle, oppilashuollolle ja liikuntapalveluille.[5]

Sammonlahden koulu aloitti toimintansa yläluokkien kouluna vuonna 1989 valmistuneessa rakennuksessa, joka purettiin vuonna 2023. Koulussa oli vuonna 2016 noin 340 oppilasta[3] ja 35 opettajaa.[1]

Sammonlahden koulu aloitti toimintansa yläasteen peruskouluna 1. elokuuta 1989. Sammonlahden koulun rakennus kuului ulkosivuiltaan ympäröivien rakennusten suorakulmaiseen joukkoon, ja sisäsivuiltaan pyöreään Sammontoriin. Varsinaiset luokkahuoneet olivat rakennuksen ulkosivuilla suunnissa, joissa aurinko ei häirinnyt. Pyöreä sisäpiha sen sijaan oli usein aurinkoinen, koska se avautui etelään. Sille oli suunnattu sisäänkäynnit ja yhteiset tilat, kuten ruokala, kirjasto ja hallintatilat. Kulmiin jäi tilat, joista muodustui kahden kerroksen korkuiset aulat, yksi kullekin yläasteen ikäryhmälle. Koululle myönnettiin 2012 Vihreä lippu (kestävä taso) ja OKKA-säätiön virallinen oppilaitoksen kestävän kehityksen ympäristösertifikaatti ansiokkaasta kansainvälisestä ympäristötyöstä. Koulussa toimivat luonnontieteisiin ja matematiikkaan painottuneet luokat (LUMA-luokat) sekä liikuntaan ja taide- ja taitoaineisiin painottuvat opintolinjat.

Lähteet muokkaa

  • Sammonlahden koulu Lappeenranta. Arkistoitu 26.2.2014. Viitattu 18.8.2020.

Viitteet muokkaa

  1. a b Tietoa koulusta Peda.net. Lappeenrannan kaupunki. Arkistoitu 1.12.2016. Viitattu 30.11.2016.
  2. Sammonlahden koulu | Yhteystiedot Peda.net. Lappeenrannan kaupunki. Arkistoitu 1.12.2016. Viitattu 30.11.2016.
  3. a b c Perusopetuksen oppilastilasto (PDF) Kasvatus- ja opetustoimi. 20.9.2016. Lappeenrannan kaupunki. Arkistoitu 30.11.2016. Viitattu 30.11.2016.
  4. Sammonlahden koulu lappeenranta.fi. Arkistoitu 28.3.2023. Viitattu 28.9.2023.
  5. Sammontalo-hankkeen urakkasopimus on allekirjoitettu – Sammontalon rakentaminen käynnistyy keväällä 2023 lappeenranta.fi. 30.1.2023. Arkistoitu 27.3.2023. Viitattu 28.9.2023.