Avaa päävalikko

Sambia yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Sija    Gold medal blank.svg       Silver medal blank.svg       Bronze medal blank.svg    Yhteensä
58. 1 2 0 3

Sambia on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen maailmanmestaruuskilpailuihin vuodesta 1987 lähtien. Se on saanut MM-kilpailuissa yhteensä kolme mitalia, joista yksi on kultainen.

Sambian ainoa MM-kilpailujen mitalisti on Samuel Matete, joka saavutti 400 metrin aitajuoksussa kultaa Tokiossa 1991 sekä hopeaa Stuttgartissa 1993 ja Göteborgissa 1995. Ateenan MM-kilpailuissa 1997 hän sijoittui vielä viidenneksi. Hänen lisäkseen ei yksikään sambialaisurheilija ole yltänyt yleisurheilun MM-kilpailuissa pistesijoille eli kahdeksan parhaan joukkoon. Lontoossa 2017 Kabange Mupopo sijoittui 400 metrin juoksussa alun perin seitsemänneksi, mutta tuli myöhemmin hylätyksi dopingin takia.

Sambian MM-mitalit kisoittainMuokkaa

Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1987 Rooma 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1991 Tokio 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 12.
1993 Stuttgart 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 23.
1995 Göteborg 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 29.
1997–2019 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Yhteensä 1 2 0 0 0 0 1 2 0 3 58.

Sambian MM-mitalit lajeittainMuokkaa

MiehetMuokkaa

Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
400 metrin aitajuoksu 1 2 0 3

Sambian MM-mitaliurheilijatMuokkaa

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Samuel Matete 1 2 0 3 1991–1995

LähteetMuokkaa