Salasurma
Salasurma (ruots. dulgadråp) oli Ruotsin ja Suomen vanhassa lainsäädännössä sellainen henkirikos, jonka tekijää ei pystytty saamaan selville.[1] Jos löydettiin ruumis, jossa oli merkkejä väkivallasta, eikä surmaajaa pystytty selvittämään vuoden kuluessa, tuli kihlakunnan tai laivakunnan maksaa erityinen salasurmasakko rauhanjärjestyksen ylläpitämiseksi. Muutaman vanhan ruotsalaisen lain mukaan joissakin tapauksissa maksajaksi joutui kylä tai lähimmät kylät. Jos surmattu löydettiin suljetusta huoneesta, joutui huoneen omistaja vanhimpien lakien mukaan maksamaan sakkoa. Eri laeissa sakon suuruus oli erisuuruinen ja osa sakosta meni kuninkaalle ja osa vainajan perillisille.[2]
Vuodelta 1442 peräisin olevan kuningas Kristofferin maanlain mukaan kihlakunnan tuli maksaa salataposta 40 markkaa, josta kuningas sai puolet ja vainajan perilliset toisen puolikkaan.[3]
Vuoden 1734 lain rikoskaaressa tällainen säännös oli vielä mukana:[4]
- Jos mies eli waimo löytään maalla tapettuna, ja ei jocu tule tappoon laillisesti sidotuxi, yön ja wuoden sisällä, eli syystä sijtä epäluulon alla; nijn pitä kihlacunnan manttalin jälken maxaman sackoa sen salatapon edestä sata talaria: Ottacon Cuningas puolen, ja toisen puolen asianomainen.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ Nykysuomen sanakirja. Hakusana salasurma. Helsinki: WSOY, 1951–1961.
- ↑ Kaila, Kustavi: Salasurma. Teoksessa Tietosanakirja. Osa 8, palsta 655–656. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1916. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.1.2019).
- ↑ Koivusalo, Esko (toim.): Talonpoikain laki. Kuningas Kristofferin maanlain (1442) suomennos Caloniuksen kopion mukaisena, s. 189. Tachto tapon kaari, 25. capitel. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-560-2.
- ↑ Otavan iso tietosanakirja. Osa 7, palsta 971, hakusana salasurma. Helsinki: Otava, 1964.
- ↑ Ruotzin Waldacunnan Laki. Hywäxi luettu ja wastan otettu Herrain Päiwillä Wuonna 1734, s. 105. Näköispainos. Pahanteon kaaren 27. luvun 1. §. Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12473-7.