Saima (lehti)

Kuopiossa vuosina 1844–1846 ilmestynyt sanomalehti

Saima oli Kuopiossa 4. tammikuuta 184431. joulukuuta 1846 ilmestynyt ruotsinkielinen lehti, jota julkaisi J. V. Snellman.

Saiman ensimmäinen numero.

Lehti oli linjaltaan yhteiskuntakriittinen, ja sen artikkelit käsittelivät talouskysymyksiä, kasvatusta ja kansallista aktivointia. Lehden kautta Snellman kävi polemiikkia etenkin Topeliuksen Helsingfors Tidningarin kanssa. Hän harrasti siinä lehtikritiikkiä. Yhteiskunnallisten artikkeleiden ohella lehdessä oli myös kaunokirjallisia tekstejä.

Snellman vaati lehdessä suomen kielen aseman kohottamista. Sosiaalipolitiikka kuului myös hänen aiheisiinsa. Snellmanin yhteiskunnallisia näkemyksiä kuvastaa kirjoitus numerossa 9:

»Inhimillisestä heikkoudesta johtuu, että jokainen antaa mieluummin itse almun kuin maksaa valtiolle verotuksessa määrätyn summan vähäosaisten auttamiseen. Ja kuitenkaan yksityiset toimenpiteet eivät voi saada aikaan läheskään sitä mitä hallituksen.[1]»

Saiman näytenumero ilmestyi 1843, ja se jaettiin Finlands Allmänna Tidningin (nykyisen Virallisen lehden edeltäjän) mukana. Seuraavan vuoden alusta se ilmestyi kerran viikossa torstaisin.[2] Lehden levikki oli alusta pitäen laaja, 700 tilaajaa eri puolilta maata. Se oli toiseksi suosituin lehti Virallisen lehden jälkeen.[3] Lehti painettiin kuopiolaisessa Karstenin kirjapainossa. Lehti joutui useasti sensuurin hampaisiin, ja loppuvuodesta 1846 se vihdoin sensuurin päätöksellä lakkautettiin radikaaliutensa vuoksi. Sen seuraajaksi Snellman perusti Elias Lönnrotin tuella Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning -nimisen lehden.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa