Sahalahden punakaarti

Sahalahden punakaarti syntyi kun marraskuussa 1917 työväki järjesti viikon kestäneen lakon vaatimuksenaan 8 tunnin työpäivä. Lakon aikana Lahdenkulman työväenyhdistys perusti järjestökaartin (eli punakaartin), johon liittyi vuoden loppuun mennessä 19 jäsentä.[1] Punakaarti ei juurikaan toiminut ennen sotaa. Kun järjestö tarttui aseisiin vuonna 1918, siihen liittyi nopeasti useita jäseniä; kaiken kaikkiaan siihen kuului 131 jäsentä, joista noin kymmenen oli naisia.

Sahalahden Punasen Kaartin Pataljoonassa oli yksi komppania ja siinä neljä plutoonaa.[2] Punakaartin esikunta toimi Vilpeilän koululla. Sodan loputtua 48 punakaartilaista tuomittiin valtiorikosoikeudenkäynneissä. Kuolemaan ei tuomittu ketään, mutta 25 heistä menehtyi vankileirien kehnoihin oloihin.[3]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Elkelä 1997, 34
  2. Elkelä 1997, 35
  3. Elkelä 1997, 37