Saapashousut

housutyyppi

Saapashousut (puhekielessä pussihousut) ovat erityisesti saappaiden kanssa käytettäväksi tarkoitettu housutyyppi, jonka lahkeet ovat alaosasta kapeammat ja reisien kohdalta sivulle päin pussimaisesti levenevät. Lahkeensuita voidaan lisäksi kuroa erityisillä lahkeenpitimillä. Lahkeensuissa voi olla jalan alle pujotettavat lenkit. Toisinaan saapashousujen takamus ja/tai polvet on vahvistettu nahkapaikoin.

Kuvassa oikealla: pussihousut Bulgarian kansalliskaartin sotilaalla.

Saapashousut toimivat sotilaiden arvoaseman toissijaisina tunnuksina osana univormua erottuessaan suorista housuista. Suomen puolustusvoimien 1930–1950-luvuilla käyttämään kenttäpukuun m/36 kuuluivat saapashousut ratsastavilla aselajeilla sekä upseeristolla ja kanta-aliupseereilla miehistön käyttäessä suoria housuja.[1]

»Kaik vanha rytky vaiheteta uussi. Tule joka miähel pussihousukki.»
(Väinö Linna: Tuntematon sotilas, ensimmäinen luku / II - Kersantti Urho Hietanen)

Saapashousut saattoivat Suomessa kuulua ajurien, vielä taksiautoilijoidenkin asuun 1920-luvulla.[2]

Saapashousujen materiaali on vaihdellut ajankohdan ja valmistajan mukaan. Suomessa materiaalina on käytetty ainakin puuvillaa, villaa (kuten sarkaa), diagonaalia, teryleeniä ja kreppinylonia.[3]

Lähteet muokkaa

  • Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.), artikkelin kirjoittaja Marko Palokangas: ”Jalkaväen aseistuksen ja sotavarustuksen kehittyminen 1941-1945”, Jatkosodan pikkujättiläinen, s. 89-102. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28690-7.

Viitteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa