SN 2008fb
SN 2008fb on järjestyksessä kolmas Suomessa löydetty supernova.[1] Löytö tapahtui Härkämäen observatoriossa Varkaudessa, missä kaksi aiempaakin havaittiin.[2] Ensimmäisen supernovan löytö tapahtui 19. helmikuuta 2007.[3]
Löytö
muokkaaSunnuntain ja maanantain välisenä yönä 24–25. elokuuta 2008 Markku Nissinen ja Veli-Pekka Hentunen saivat pimeyden saapuessa tilaisuuden kuvata taas galakseja.[2] Yö tuotti jälleen tulosta, kun he suuntasivat putkensa UGC 2813 nimiseen galaksiin. Kyseisen galaksin reunalla erottui kirkas tähtimäinen kirkastuma. Kohteesta mitattiin kirkkaus ja paikka, ja työn tuloksena voitiin heti todeta, että kyseinen kohde ei ollut oman galaksimme muuttuva tähti tai lähiavaruuden kohde, vaan supernova.[2] Punasiirtymämittauksen antamien tulosten perusteella arvioitiin, että kohde on noin 61 miljoonan valovuoden päässä planeetastamme.[1] Tapahtuma on siis todella merkittävä tapahtuma maailmankaikkeuden menneisyydessä. Supernova on II tyyppinen eli punaisen jättiläistähden räjähdys.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Sakari Nummila: Suomalaiset löysivät uuden supernovan URSA. 27.8.2008. Viitattu 23.8.2018.
- ↑ a b c d Haukka, Harri: Supernova SN2008fb löydettiin Härkämäellä URSA. 27.8.2008. Viitattu 23.8.2018.
- ↑ Supernova havaittiin Suomesta Yle - Uutiset. 9.3.2007. Viitattu 23.08.2018.
Aiheesta muualla
muokkaa- Haukka, Harri: Supernova SN 2009Q löydetty Härkämäellä URSA. 1.2.2009. Viitattu 23.8.2018.
- Nummila, Sakari: Suomalaiset löysivät uuden supernovan Tähdet ja avaruus. 27.8.2008. Viitattu 23.8.2018.
- Suominen, Mikko: Suomalaiset löysivät uuden supernovan Tähdet ja avaruus. 3.4.2008. Viitattu 23.8.2018.
- Härkämäen observatorio Warkauden Kassiopeia ry. Viitattu 23.8.2018.
- Haukka, Harri: Supernovae SN 2008fb, SN 2008fc, SN 2008fz and SN 2008ha Taurus Hill Observatory. 29.11.2008. Viitattu 23.8.2018.