SLBM

sukellusveneestä laukaistava ballistinen ohjus

SLBM (engl. submarine-launched ballistic missile) on sukellusveneestä laukaistava ballistinen ohjus. Näillä ohjuksilla on usein pitkä kantomatka. Tunnetuin nykyisin käytössä oleva lienee Yhdysvaltojen Trident.

Piirroskuva Ohio-luokan sukellusveneestä laukaisemassa kahta mannertenvälistä ballistista ohjusta.

Ohjuksilla oli merkittävä rooli kylmässä sodassa. Sukellusveneistä laukaistavat ohjukset toimivat osana kauhun tasapainoa; vaikka joku sodan osapuolista olisi tuhonnut vastustajansa yhteiskunnan ja ydinasetukikohdat ydinasein, olisivat valtamerillä piilossa seilanneet sukellusveneet pystyneet tekemään iskun hyökkääjävaltioon.

Eri maiden ohjuksia

muokkaa

Venäläisiä/neuvostoliittolaisia ohjuksia

muokkaa

Yhdysvaltalaisia ohjuksia

muokkaa
 
Ranskalaisten M45 SLBM:n ja M51 SLBM:n konfiguraatio sukellusveneessä.

Ranskalaisia ohjuksia

muokkaa

Ranska otti omat sukellusveneistä laukaistavat MSBS-ydinohjuksensa käyttöön vuonna 1971. Ranskan ydinsukellusvenelaivasto käsittää 6 alusta, aluksi niitä oli 3-4. Nykyistä ohjusasetta käytettäneen aina 2040-luvulle saakka. Ranskan käyttämät SLBM-ohjukset olivat aluksi 2-vaiheisia, sittemmin 3-vaiheisia.[1]

  • MSBS-sukellusveneohjukset (M-tyyppiset, strategiset) : M-1, M-2, M-20, M-4, M-45, M-51

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä aseisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.