Sähköinen toimeksiantosopimus

Sähköinen toimeksiantosopimus on irtaimen tai kiinteän omaisuuden myynnissä käytetty sopimus, joka on tehty internetissä. Voimassa oleva lainsäädäntö 5§ mahdollistaa nykyisin sähköisen sopimisen mikäli sopimus täyttää asiakkaan vahvan tunnistamisen kriteerit ja järjestelmä tai tekotapa on sellainen, että sopimusta ei voi yksipuolisesti muuttaa. Sähköistä sopimusta hyödyntävät nykyisin esimerkiksi kiinteistönvälittäjät Välityssopimus kiinteistöjen ja huoneistojen myyntisopimuksissa. Sähköistä sopimisen avulla myönnetään nykyisin myös esimerkiksi pankkilainat. Samoin kiinteistönkauppa on mahdollista sopia suoraan osapuolten välillä maanmittauslaitoksen järjestelmessä siten että kaupan osapuolet kirjautuvat omilla pankkitunnuksillaan ja tekevät sähköisen tunnistautumisen avulla oman allekirjoituksen luovutuskirjaan. Sähköinen toimeksiantosopimus ja sopiminen ovat korvanneet perinteisen paperisen allekirjoittamisen.

Lähteet

muokkaa