Runopuulaaki

Poetry Slam tyyppinen runokilpailu Kuopiossa

Runopuulaaki on Olavi Rytkösen ja Jouni Tossavaisen perustama lavarunokilpailu, joka runoillaan kansainvälisillä Poetry Slam -säännöillä.[1] Ensimmäinen kilpailu järjestettiin vuonna 2000 Kuopiossa. Kilpailu on vakiintunut jokavuotiseksi tapahtumaksi.

Kuopiosta Runopuulaakin voittaja saa lavarunouden Suomen mestari -tittelin ja hän pääsee edustamaan Suomea Pariisin Bobignyssä järjestettävään Poetry Slam MM-kisoihin.

Runopuulaakin säännöt muokkaa

  1. Runoilija ilmoittautuu etukäteen kilpailuun tai paikan päällä puoli tuntia ennen kilpailun alkamista.
  2. Esikarsinnassa ja finaalissa runoilija esiintyy yksin omilla runoillaan.
  3. Esityksen kesto rajataan kolmeen minuuttiin. Ajan ylityksestä tuomaristo tekee omat arviot.
  4. Välineistö saa koostua vain mikrofonista ja tekstipaperista, muuta rekvisiittaa tai musiikki ei saa käyttää.
  5. Ensimmäisen kierroksen esiintymisjärjestys arvotaan.
  6. Tuomaristo koostuu yleisön viidestä vapaaehtoisesta, puolueettomista ja arvostelukykyisistä henkilöistä, jotka järjestäjä valitsee.
  7. Yleisöraati arvostelee esitykset pistein 1,0–10,0. Ylin ja alin pistemäärä jätetään huomioimatta ja keskimmäiset pisteet lasketaan yhteen. Tasapisteissä karsinnan juontaja päättää jatkoon menijän.
  8. Toisella kierroksella kilpailee puolet raadin valitsemista runoilijoista. Ensimmäisenä esiintyy vähiten pisteitä saanut.
  9. Raati valitsee karsinnan kolmannelle kierrokselle kolme kilpailijaa, joiden voittaja valitaan tuomariston päätöksellä.
  10. Alueellisen karsinnan voittaja pääsee jatkamaan valtakunnalliseen loppukilpailuun.
  11. Lisäksi toteutetaan ns. keräilyerä, jossa loppukilpailuun valitaan yksi tai useampi kilpailija, järjestäjien harkinnan mukaan.
  12. Runopuulaakin säännöistä vastaavat yhteistyössä runokarsintojen järjestäjät, Runokukko ja Kuopio Festivals.

Lähde:[2]

Runopuulaaki 2012 muokkaa

Varsinainen Runopuulaakin 2012 SM-finaali käytiin Kuopiossa, Ravintola Maljassa 26. toukokuuta 2012. Kahdeksalla paikkakunnalla oli järjestetty karsintoja, joista kaikki eivät ole päässeet mukaan. Keräilyerä järjestettiin alueellisissa karsinnoissa tippuneille ja muillekin runoilijoille 25. toukokuuta 2012 klo 18.00 Ravintola Maljassa, jolloin kaksi kilpailijaa pääsi vielä SM-finaaliin.

Runopuulaaki 2015 muokkaa

Vuoden ensikarsinta runoiltiin ensimmäistä kertaa ravintola Salacalassa Kuopion torin laidalla 16. tammikuuta 2015. Karsinnasta jatkoon selvisi Solja Krapu-Kallio.

Päijät-Hämeen seudun karsinta suoritettiin Möysän Essolla Lahdessa perjantaina 23. tammikuuta ja Vakka-Suomessa karsittiin Bar Kukassa Turussa torstaina 5. maaliskuuta 2015[3]

Runopuulaakin 2015 SM-finaali järjestettiin Kuopiossa Peräniemen Kasinolla 23. toukokuuta 2015. Finaalissa runoili 11 eri puolelta Suomea esikarsinnoista jatkoon päässyttä kilpailijaa. Loppukilpailun voitti AP Kivinen, joka lähti edustamaan Suomea marraskuussa Poetry Slamin EM-kisoihin Tartossa ja vuoden 2016 MM-slameihin Pariisissa.

Lähteet muokkaa

  1. Runopuulaaki-kilpailun Helsingin karsinta 26.4. Helsinki Poetry Connection ry. 11.4.2012. Viitattu 17.8.2023.
  2. http://www.kantti.net/artikkeli/2012/05/runopuulaaki-2012-s%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. http://www.ess.fi/uutiset/Kulttuuri/2015/01/19/runopuulaaki-etsii-edustajan-sm-kisoihin-mossolla-perjantaina ESS.fi, 19.1.2015, Runopuulaaki etsii edustajan SM-kisoihin Mössöllä perjantaina

Aiheesta muualla muokkaa