Rosendal (Dragsfjärd)

Rosendal on kylä Kemiönsaaren kunnan Dragsfjärdissä. Kylä sijaitsee Dragsfjärdin koilliskulmassa Dragsfjärdintien pohjoispuolella.

Purot Rosendalbäcken ja Storbäcken yhdistyvät Rosendalin alueella ja laskevat kylän eteläosan poikki länteen. Kylän ydinalue on lähinnä peltoa, mutta kylään kuuluu laaja kallioinen, metsäinen ja soinen alue, jossa sijaitsee vajaan kahden hehtaarin kokoinen suojärvi Rosendalsträsket.[1]

Rosendalin pohjoisosasta on löytynyt muinaishauta. Rosendal on ollut keskiajalla suuri kylä. Siellä oli kahdeksan tilaa vuonna 1571. Isojaon aikaan 1788 kylässä oli kuusi kantatilaa ja viisi vesimyllyä. Alkuperäisellä kylätontilla sijaitsee enää vain yksi tila, muut ovat siirtyneet omien peltojensa lähelle.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Kansalaisen karttapaikka Maamittauslaitos. Viitattu 7.8.2019.
  2. Kemiönsaaren rakennettu kulttuuriympäristö Lounaistiedon karttapalvelu. Viitattu 6.8.2019.