Roope Noronen

Roope Noronen (s. 1974) on Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton puheenjohtaja.

Noronen on toiminut SAJL:n puheenjohtajana vuodesta 2001 alkaen. Noronen on toiminut myös lajin Euroopan Liiton (EFAF) hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 2001 alkaen ja hänet on valittu tehtävään vuoteen 2010 asti[1]. Noronen valittiin vara-puheenjohtajaksi maailman liiton (IFAF) hallitukseen vuonna 2008. Aikaisemmin Noronen on toiminut Euroopan liiton edustajana hallituksessa vuosina 2006–2008. Noronen on toiminut myös eri komiteoiden puheenjohtajana sekä EFAF:ssä että IFAF:ssä ja toimi myös Japanissa kesällä 2007 järjestetyn MM-turnauksen johtotehtävissä turnauksen turnauskomiteassa[2]. Keväällä 2009 Norosesta tuli ensimmäinen lajiliiton kultaisella ansiomerkillä palkittu. Amerikkalaisen jalkapallon nuorten ensimmäisessä MM-lopputurnauksessa kesällä 2009 Noronen toimi turnauspäällikkönä.[3]

Noronen on toiminut liittotason tehtävien lisäksi Helsinki Roostersin puheenjohtajana vuosina 1998–2002. Omalla pelaajaurallaan Noronen pelasi Roostersin edustusjoukkueessa vuosina 1993–1996 saavuttaen kaksi SM-kultaa ja kaksi SM-pronssia.

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa