Robert Wagner (näyttelijä)
Robert John Wagner (s. 10. helmikuuta 1930 Detroit, Michigan) on yhdysvaltalainen näyttelijä.
Ura
muokkaaWagner aloitti elokuvauransa 1950-luvun alussa. Yksi hänen ensimmäisistä elokuvarooleistaan oli sivuosa elokuvassa Haluan vaimoni takaisin (1951), jossa näytteli sivuroolissa myös toinen vasta uraansa aloitteleva tähti, Marilyn Monroe. Seuraavana vuonna Wagner sai lupaavimman tulokkaan Golden Globe -ehdokkuuden roolistaan elokuvassa Marssikuningas (1952). Yksi hänen 1950-luvun alun tunnettuja roolejaan on elokuvassa Titanic (1953). Wagner kuitenkin karisti kultapojan maineen harteiltaan näytellessään rahanhimoista murhaajaa elokuvassa Suudelma ennen kuolemaa (1956). Seuraavana vuonna hän näytteli Jesse Jamesia elokuvassa Jesse James (1957). Wagnerin tunnetuimpia elokuvia 1960-luvulta ovat muun muassa Atlantin valli murtuu (1962) ja Vaaleanpunainen pantteri (1963). Myöhemmällä urallaan hän on näytellyt muun muassa sivuroolin kolmessa Austin Powers -elokuvassa. Elokuvien lisäksi hän on luonut mittavan uran televisiossa ja näytellyt televisiosarjoissa Itse teossa (1968–1970), Switch (1975–1978) ja Hart & Hart (1979–1983). Wagner on saanut kaksi tähteä Hollywood Walk of Famelle.
Yksityiselämä
muokkaaWagner on solminut neljä avioliittoa. Hän oli kahdesti naimisissa näyttelijätär Natalie Woodin kanssa: vuosina 1957–1962 ja 1972–1981. Vuodet 1963–1970 hän oli naimisissa Marion Marshallin kanssa, mutta liitto päättyi avioeroon. Vuodesta 1990 lähtien hänen puolisonsa on ollut Jill St. John. Wagnerilla on yksi lapsi Marion Marshallin kanssa ja yksi Natalie Woodin kanssa, ja lisäksi hän on adoptoinut Woodin toisen lapsen.
Wagner ja Wood olivat aikoinaan yksi Hollywoodin suurista lemmenpareista, mutta heidän rakkaustarinansa päättyi traagisesti vuonna 1981, kun Wood hukkui Santa Catalinan saarella. Heidän tyttärensä oli tuolloin seitsemänvuotias.
Aiheesta muualla
muokkaa- Robert Wagnerin viralliset sivut
- Robert Wagner (näyttelijä) Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Robert Wagner NNDB:ssä