Robert Palmer
Robert Allen Palmer (19. tammikuuta 1949 Batley, Englanti – 26. syyskuuta 2003) oli englantilainen laulaja-lauluntekijä. Palmer aloitti laulajanuransa 1960-luvun lopulla. Hän saavutti myyntimenestystä ja listahittejä etenkin 1980-luvulla niin sooloartistina kuin Power Station -yhtyeen laulusolistinakin. Hänet tunnettiin useita tyylejä yhdistelevästä musiikistaan ja musiikkivideoidensa seksikkäistä naisista.
Elämäkerta
muokkaaRobert Palmer syntyi 19. tammikuuta 1949 Batleyssa Englannissa. Hän asui lapsena Maltan saarella Välimerellä kunnes palasi Britanniaan 19-vuotiaana laulamaan Alan Bown Set -nimisessä yhtyeessä. Vuotta myöhemmin hän liittyi soul-yhtyeeseen nimeltä Dada, joka vaihtoi nimekseen Vinegar Joe. Yhtye julkaisi kolme albumia vuosina 1972–1973.[1]
Palmer jätti Vinegar Joen ja julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Sneakin’ Sally through the Alley vuonna 1974. Palmerin seuraavalla albumilla Pressure Drop oli reggaevaikutteita. Palmer sai ensimmäisen hittikappaleensa vuonna 1978 Double Fun -albumin singlellään ”Every Kinda People”.[1]
Albumin Secrets (1979) myötä Palmerin musiikki muuttui rockahtavammaksi. Hän jatkoi tyylikokeilujaan syntikkapop-albumilla Clues (1980), josta julkaistiin klubihittisingle ”Looking for Clues”. Sitä seurasi albumi Pride (1983), jonka jälkeen Palmer perusti Duran Duran -yhtyeen jäsenten kanssa yhtyeen nimeltä Power Station, joka sai listahittejä kappaleista ”Some Like It Hot” ja ”Get It On”.[1]
Power Stationin jälkeen Palmer julkaisi sooloalbumin Riptide (1985), jolla kuullaan kitararockia. Single ”Addicted to Love” nousi listaykkökseksi, ja Palmer hyödynsi sen videolla esiintyvien kauniiden naisten estetiikkaa seuraavillakin videoillaan. Hiteiksi nousivat myös kappaleet ”I Didn’t Mean to Turn You On” ja ”Simply Irresistible”.[1]
Palmer palasi 1990-luvulla uransa alkuaikojen monenkirjaviin tyyleihin ja lopetti seksikkäiden videoiden tekemisen. Hän julkaisi uusia albumeita kunnes kuoli sydänkohtaukseen vuonna 2003.[1]
Diskografia
muokkaaSooloalbumit
muokkaa- Sneakin' Sally Through the Alley (1974)
- Pressure Drop (1975)
- Some People Can Do What They Like (1976)
- Double Fun (1978)
- Clues (1980)
- Maybe It's Live (1980) (live)
- Pride (1983)
- Riptide (1985)
- Sweet Lies (1987) (single)
- Heavy Nova (1988)
- Addictions Volume I (1989) (kokoelma)
- Don't Explain (1990)
- Addictions Volume II (1992) (kokoelma)
- Ridin' High (1992)
- Honey (1994)
- Very Best Of Robert Palmer (1997) (kokoelma)
- Woke Up Laughing (1998) (kokoelma)
- Rhythm & Blues (1999)
- Best Of Both Worlds: The Robert Palmer Anthology (1974-2001) (2002) (kokoelma)
- TV Dinners (2003)
- Drive (2003)
Power Station
muokkaa- Power Station (1985)
- Living in Fear (1997)