Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee aallokkoa. Samannimisestä elokuvasta katso Ristiaallokko.
Ristiaallokko

Ristiaallokko syntyy, kun eri suunnista tulevat aallonrintamat kohtaavat toisensa. Ristiaallokon tekee hankalaksi se, että sen suunta ja koko vaihtelee. Tällainen aallokko saattaa aiheuttaa vaaran varsinkin henkilölle, joka liikkuu vedessä uiden. Usein rannoilla, joissa ristiaallokkoa syntyy, ja jotka toimivat uimarantoina (pääasiassa ulkomailla), ristiaallokon vaarasta varoitetaan. Ristiaallokkoa synnyttävät muun muassa voimakkaat tuulen suunnan vaihtelut ja erilaiset esteet vedessä, joiden takia aalto vaihtaa suuntaa ja niin sanotusti törmää toiseen. Esimerkiksi voidaan ottaa aalto, joka kohtaa pienen saaren, aalto jakautuu ja kiertää saaren ja tällöin aallot kohtaavat toisensa saaren takana aiheuttaen ristiaallokkoa. Ristiaallokkoa synnyttää myös aallon heijastuminen jyrkästä rannasta tai muusta esteestä kuten aallonmurtajasta, jolloin kyseessä on jo muutenkin virrakas paikka. Ristiaallokon vaikutukseen joutuessaan uimarille paras tapa päästä irti virtauksesta on uida rannan suuntaisesti kunnes virta hellittää. Kovaa virtausta ja aallokkoa vastaan uiminen heikentää uimaria ja voi aiheuttaa hukkumisen.