Riistakamera on liiketunnistimella varustettu kamera luonnontarkkailuun ja valvontaan.[1] Riistakamera on ensisijaisesti tarkoitettu riistan tarkkailuun, mutta toimii myös hyvin valvontakamerana.[2] Muihin valvontakameroihin verrattuna riistakameroissa on etuna riippumattomuus sähköverkosta, pieni koko ja hyvä sään- ja iskunkestävyys. Metsästäjät käyttävät riistakameroita muun muassa selvittäessään, millaista riistaa omalla riista-alueella mahdollisesti liikkuu.[3][2]

Riistakamera puuhun kiinnitettynä.

Riistakameralta vaaditaan pienikokoisuutta, huomaamattomuutta ja akkujen pitkää toiminta-aikaa. Infrapunasalaman ansiosta riistakamera pystyy kuvaamaan myös pimeässä.[2] Riistakameran ottaman kuvan voi uusilla kameramalleilla saada suoraan matkapuhelimeen tai langattomasti tietokoneelle.[3] Lähettävän riistakameran asentaminen vaatii matkapuhelinoperaattorin SIM-kortin ja hieman teknisiä taitoja. Markkinoilla on myös videota lähettäviä riistakameroita, jotka kykenevät kuvaamaan videota huonossakin valossa 1080p-kuvanlaadulla. Videota lähettävät riistakamerat vaativat lähes poikkeuksetta 4G-yhteyden.[4]

Riistakamera valvonnassa muokkaa

Riistakameraa voi käyttää myös ihmisten valvontaan, esimerkiksi ilkivallan, varkauksien tai murtojen torjuntaan.[5] Riistakamera toimii huomaamattomana valvontakamerana, joka ottaa automaattisesti kuvia tai videota kohdealueelle saapuneesta kohteesta.[2] Esimerkiksi asuntomurtoja on selvitetty riistakameroiden avulla. Suomessa jokainen voi kuvata riistakameralla omaa pihaansa ja kiinteistöään ja sinne tulevia ihmisiä.[1] Jos kamera kuvaa myös naapurin piha-aluetta ja siellä olevaa ihmistä, voi kyse olla lainvastaisesta salakatselusta.

Riistakameran yleisin käyttö on kuvata ruokintapaikkaa. Se on myös luvanvaraista toimintaa. Maanomistajan kanssa on sovittava kameran asentamisesta, sillä pelkkä metsästysoikeuden tai ruokintaluvan saaminen ei riitä [6]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Suuri riistakamera kuluttajatesti; julkaistu RIISTA lehti 3/2017 eranetti.fi. Viitattu 5.2.2019.
  2. a b c d Riistakamera luonnon tarkkailuun ja valvontaan Eränetti verkkokauppa. 2019. Viitattu 4.2.2019.
  3. a b Matikainen, Harri: Näin testasimme riistakamerat Erälehti.fi. 11.2.2015. Viitattu 10.9.2016.
  4. Riistakamerat Metsastys.com. 2019. Viitattu 8.6.2016.
  5. Holopainen, Simo: Riistakamerat alkavat kuvata töhrijöitä Web Archive 8.4.2011. 31.3.2011. (Aamulehti). Viitattu 10.9.2016.
  6. Miten valita paras riistakamera parasriistakamera.com.
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.