Richie Ramone (oik. Richard Reinhardt, s. 11. elokuuta 1957) toimi Ramones-yhtyeen rumpalina vuosina 1983–1987.

Richard Reinhardt
Henkilötiedot
Syntynyt11. elokuuta 1957 (ikä 66)
Ammatti muusikko, lauluntekijä
Muusikko
Taiteilijanimi Richie Ramone
Aktiivisena 1982–
Tyylilajit punk rock
Soittimet rummut, kitara, laulu
Yhtyeet Ramones
Levy-yhtiöt Sire Records
DC-Jam Records
Aiheesta muualla
Kotisivut

Richie soitti kolmella albumilla (Too Tough to Die, Animal Boy ja Halfway to Sanity) ja noin 500 konsertissa. Hän myös kirjoitti yhtyeen kappaleen ”Somebody Put Something in My Drink”.

Richie erosi yhtyeestä vuonna 1987. End Of The Century -elokuvassa hän ilmoittaa syyksi sen ettei hän ollut Ramone kuin keikoilla, muulloin hän oli ulkopuolinen rumpali. Hän ei myöskään saanut itsensä mukaan tarpeeksi rahaa paidoista. Richien lähdettyä yhtyeestä Ramonesin rumpalina toimi Elvis Ramone, joka kuitenkin erotettiin yhtyeestä kahden keikan jälkeen samana vuonna ja rumpaliksi palasi Ramonesissa vuosina 1978-1983 soittanut Marky Ramone. Richie Ramone julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Entitled lokakuussa 2013.[1] Richie tunnetaan eläinten oikeuksia puolustavana ihmisenä.[2]

Lähteet muokkaa

  1. [http://www.ramonesheaven.com/members/richieramoneentitled.html RICHIE RAMONE'S FIRST SOLO ALBUM ENTITLED (OCTOBER 8, 2013)] www.ramonesheaven.com. Viitattu 9.7.2015.
  2. http://www.ramonesheaven.com/ramones.html
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.